Jouluyllätys toi hyvän mielen Kajaaniin

ADRA Finland oli tänä vuonna tuomassa jouluiloa erityisesti Kajaaniin ja sen vähävaraisille perheille.

Säätiö yhdessä Kajaanin adventtiseurakunnan ja paikallisen soten kanssa järjesti 30 vähävaraiselle perheelle Jouluyllätys-avustustapahtuman, joka samalla oli joulujuhla.
Kajaanin soten valitsemille perheille jaettiin ruokaa ja lahjoja kahdessa eri joulujuhlassa Kajaanin adventtikirkossa. Paikalla oli myös Kajaanin johtava sosiaalityöntekijä Kristiina Anttolainen.  Kaikkiaan apua sai 110 ihmistä.

ADRA Finlandin kotimaan avustustyön koordinaattori Leena Sund kertoo, että tilaisuus oli lämminhenkinen ja koskettava. Se toi meille kaikille oikean joulumielen,
Leena iloitsee myös monista vapaaehtoisista, joita ilman tapahtuma ei olisi toteunut. Parikymmentä vapaaehtoista lajitteli ruoat muovipusseihin ja paketoi lahjat. Kiitämme lämpimästi
myös TAKRIKON(Tampereen kristillisen koulun) oppilaiden avusta ja ohjelmasta tilaisuudessa, mainitsee Leena.

Tapahtuman vapaaehtoisiin järjestäjiin kuuluneet Jori Ja Pirkko Aittala totesivat yhdestä suusta:
– Paras joulu ikinä itsellemme. Oli etuoikeus saada  olla mukana tässä tapahtumassa alusta loppuun saakka. Saimme olla välittämässä iloa ja hyvää mieltä näille perheille.
Taisimme olla pieniä arkienkeleitä.Tämä oli kokemus, joka ei unohdu koskaan, totesi Pirkko.

Tapahtuman osallistujille annetut lahjakassit sisälsivät mm. savulohen, kalkkunarullan, laatikoita, perunaa, riisiä, muroja, hedelmiä, jugurttia, leipää, maitoa, piparkakkuja, juustoa, kananmunia ja voita. Kajaanin Citymarket oli mukana talkoissa antamalla ruokaostoksista järjestäjille tuntuvan alennuksen.
Ruokaa perheille lahjoitettiin yhteensä yli 8000 euron edestä.
Lapset saivat myös omat tavaralahjansa.
Hankkeen rahoittivat ADRA Finland säätiö, Teuvo Miettinen säätiö ja yksityiset henkilöt. Kainuun Sanomat noteerasi tapahtuman näyttävästi lehdessään.
Tämän joulun alla järjestetyissä tapahtumissa ADRA Finland on voinut auttaa jo noin 5000 ihmistä eri paikkakunnilla.

 

Joulua juhlittiin myös
Helsingin soppakeittiöllä


Sunnuntaina 17.12. juhlittiin joulua myös ADRA Finlandin Helsingin Annankadun soppakeittiöllä. Soppakeittiön vapaaehtoistyöntekijät
järjestivät keittiön asiakkaille oman joulujuhlansa.
Tarjolla oli ruokatarjoilun ja ruokatarvikejakelun lisäksi musikkia, laulua ja onnenpyörän pyörittämistä.
Onnenpyörän palkinnot lahjoitti paikallinen K-market Iso-Roobertinkadulta.  Jokainen pyörittäjä sai jonkun lahjan.
Musiikista vastasi Ilona Kondra ja muut vapaaehtoiset.
Asiakkeiden ilmeistä päätellen tapahtuma kosketti sydämiä ja sai
läsnäolleet oikealle joulumielelle.
ADRAn soppakeittiön väki haluaakin kiittää kaikkien sen asiakkaita ja myös ihania vapaaehtoisiaan, jotka sunnuntaista toiseen haluavat palvella tarvitsevia lähimmäisiään. Iso kiitos kuuluu myös
toiminnan tukijoille ja Taivaalliselle Isälle.
Hyvän tekeminen jatkuu ensi vuonna.