Tamperelaiskoulu kehityskasvatusmatkalla
pohjoisessa Vietnamissa

 

ADRA Finland ja ADRA Vietnam ovat yhdessä toteuttaneet kolmen viimeisen vuoden aikana ns. CEDLIP-hanketta pohjoisen Vietnamin vuoristoseudulla Bao Lacin alueen kylissä. Köyhien etnisten yhteisöjen elämänolojen ja elinkeinomahdollisuuksien kehittämishanke päättyi virallisesti viime vuoden vaihteessa. Yhteistyö kuitenkin jatkuu ja se poiki keväällä Tampereen kristillisen koulun NYT-kehitysyhteistyökerhon pariviikkoisen matkan hankealueelle. Kehityskasvatusta toteuttavalle ADRA-connection-matkalle
osallistui koulun yläkoululaisia yhdessä vanhempiensa kanssa sekä muutama muu nuori.

Paitsi että NYT-kerholaiset tutustuivat alueen kyliin, ihmisiin ja jylhiin maisemiin lähellä Kiinan rajaa he myös osallistuivat yhden kylän kehitysprojektiin. Ryhmä päällysti paikallisen San Chi- heimon kylän koulun pihan, tien pätkän ja koulun keittiön lattian betonilla yhdessä kyläläisten kanssa. Näin ryhmä osaltaan tuki 61 etnisen koululaisen ja myös paikallisten opettajien koulutyötä. NYT-kerholaiset veivät kylälaisille mm. koulutarvikkeita, pehmoleluja ja vaatteita Suomesta. Leikkiminen kylän lasten kanssa oli erityisesti jäänyt ryhmälaisten mieleen.

Väki kehui kilpaa ADRA Vietnamin organisoitikykyjä. Kaikki pelasi aikataulujen ja suunnitelmien mukaan. Päälimmäiseksi jäi ryhmäläisten mukaan tietoa paikallisesta elämäntavasta ja kultuurista, kiitollisuus mahdollisuudesta auttaa ja arvostus kehitysyhteistyötä kohtaan. Vaikuttava oli se laatusana, jolla ryhmä kuvasi matkan antia.

NYT-kerho kokoontuu sunnuntaisin lukuvuoden mittaan Tampereen kristillisellä koululla, tutustuu kehitysyhteistyökysymyksiin ja suunnittelee toiminnan kokohohtana olevaa lasten ja heidän vanhempiensa yhteistä kehitysyhteistyökohdematkaa. Vuoden aikana tiivistyvät niin lasten ja vanhempien suhteet kuin koko matkaporukan ryhmäytyminenkin. ADRA Finland vieraili ryhmässä ennen matkaa kertomassa Vietnamin kohteesta.

ADRA Vietnamin väki kuvasi tamperelaisten auttamisprojektia videolle.