Diakin opiskelijat tutkivat ADRA Finlandin leikkaussafareiden vaikutuksia

Iso muutos lasten elämään

Diakonia ammattikorkeakoulun Master of Global Health- opiskelijat
Paula Tapaninen ja Janne Markkanen matkasivat huhtikuussa Keniaan
tekemään lopputyöhönsä liittyviä vammaisperheiden haastatteluja.
Heidän opinnäytetyönsä aiheena on selvittää mitä vaikutuksia ADRA Finlandin jo yli kymmenen vuotta jatkuneet leikkaussafarit ovat tuoneet leikkausilla hoidettujen lasten ja nuorten elämään. Kokeneina hoitoalan ammattilaisina Paula ja Janne osallistuivat itse myös kevään 2019 leikkausafariin.

ADRA Finlandin toiminnanjohtaja Heimo Lempinen haastatteli opinnäytetyönn tekijöitä.

1. Mitä kaikkea teidän kenttätyönne Keniassa sisälsi…ja miten te toteutitte selvitystyön?

Paula: ADRA Finlandin hankekumppani, paikallinen kansalaisjärjestö COMID Kenya oli etukäteen kertonut perheille tutkimuksesta ja kysellyt heidän halukkuudestaan osallistua siihen. Viiden päivän ajan haastattelimme 16 perhettä. Usein vastaajat olivat lasten vanhempia, mutta suuri osa isoista lapsista osallistui haastatteluun. Välillä vastaajat olivat lähisukulaisia.

Janne: Tapasimme perheitä heidän kotonaan ja meidät otettiin hyvin vastaan. Haastattelut suoritettiin paikallisella luon kielellä tulkin välityksellä.  Yksi haastattelu otti noin puoli tuntia.

2. Mitkä olivat mielestänne selvityksen keskeiset havainnot? Miten selvityksen tulokset voisi tiivistää?

Paula: Pääosin vanhemmat olivat todella kiitollisia ja tyyväisiä leikkauksen tuomaan muutoksen lasten päivittäisessä elämässä. Suuri osa leikatuista lapsista oli leikkauksen jälkeen päässeet takaisin kouluun ja heitä ei enää kiusattu toisten lasten toimesta. Heillä ei ollut enää myöskään vamman aiheuttamia kipujä.
Joukossa oli myös muutama lapsi, jotka tarvitsivat uutta leikkausarviota. Heidät ohjattiin uudelleen sairaalalle. Ainakin kaksi lasta tarvitsi uuden leikkauksen. Suurin osa lapsista oli pysynyt hyvin “jälkihoidon/tarkastusten” piirissä. Kaksi tapausta oli “tippunut” seurannasta.

Janne: Näimme, että leikkauksilla oli useamman lapsen kohdalla ollut positiivinen vaikutus jokapäiväiseen elämään. Taloudellisesti useat perheet hyötyivät leikkauksista kun rahaa ei mennyt enää samalla tavalla lapsen terveydenhoidon kuluihin kuin ennen.
Kaikkia tuloksia ei vielä osaa ihan tarkkaan sanoa koska tulosten analysointi on vielä kesken.

3. Minkälaisena koitte vammaisten ihmisten elämäntilanteet Keniassa ja Homa Bayssä?

Paula: Vanhempien kertomuksista tuli usein esiin, että lapset eivät pääse kouluun, jos ovat jotenkin vammaisia tai vammautuneita ja muutenkin lasten elämä on rajoittunutta. Selväksi tuli, ettei Kenialla ole tarjota riittäviä tukitoimia vammaisten koulutukseen tai elämänlaadun parantamiseen ja näin ollenhan he ovat “alhaisinta kastia yhteiskunnassa”.
Tapasimme lapsia, jotka olivat jo päässeet leikkaukseen tai odottivat leikkausta ja siinä mielessä oli positiivista nähdä, että vanhemmat olivat sitoutuneita heidän hoitamiseensa ja toiveita paremmasta tulevaisuudesta oli.
Sairaalalla oli paljon vammaisia lapsia ja heidän huoltajansa vaikuttivat hoitavan lapsiansa hyvin ja siitä tuli tietysti hyvä mieli.

Janne: Alue on köyhää ja jo terve ihminen joutuu näkemään vaivaa päivittäisen elantonsa eteen. Kun perheessä oli kehitysvammainen lapsi, usein perheellä oli vaikeuksia maksaa lapsen terveydelliset kulut ja näin ollen he joutuvat joko myymään vähää omaisuuttaan, kuten karjaa kattaaksen kulut.
Ihmiset vammautuvat monesti onnettomuuksissa ja näimme paljon palovammoja lapsilla sekä aikuisilla. Paljon lapsia altistuu onnettomuuksille kun lapsia ei pystytä vahtimaan töiden tai muiden velvotteiden vuoksi. Myös avotulen käyttö on yleisestä sillä kodit ovat usein hyvin alkeellisia.

4. Mitä myönteistä ja mitä kielteistä koitte selvityksen teossa?

Paula: Oli ilo työskennellä paikallisten Comid Kenyan työntekijöiden Washingtonin ja Kevinin kanssa. Heistä välittyi tunne, että he tekevät työtä sydämellään ja haluavat oikeasti tehdä muutosta parempaan omassa kotimaassaan. He lähestyivät perheitä kohteliaasti ja tilanteessa näkyi usein molemminpuolinen kunnioitus.
Selvityksen tekoa tietysti meidän osalta hankaloitti se, että emme puhu paikallista kieltä ja voi olla, että jotain tärkeää on siten jäänyt kuulematta.

Janne: Myönteistä oli tietenkin kuulla, että lapsen elämä oli parantunut leikkauksen jälkeen. Usein lapset olivat kokeneet häpeää tai tulleet syrjityiksi vammojensa vuoksi ja kun leikkaus oli onnistunut, heistä tuli normaaleja ja heillä oli mahdollisuudet samaan kuin kaikilla muilla. Perheet olivat myös usein erittäin kiitollisia tästä. Oli mukavaa viedä kiitosta kirurgeille heidän tekemänsä työn tuloksista ja vaikutuksista ihmisten elämään.
Joitain surullisia tapauksia tuli vastaan, kun leikkauksilla ei oltu pystytty parantamaan yksilön elämää. Tapaus, jossa lapsi oli jostain syystä jäänyt seurannan ulkopuolelle ja kipeästi tarvitsi leikkausarviota jäi erityisesti mieleen. Äiti oli aiemmin käännytetty pois sairaalalta. Äidin tuska lapsensa pärjäämisestä oli surullista. Onneksi tilanne kuitenkin korjaantui ja lapsi saatiin leikkaukseen ja vielä sijoitettua kouluun, jonne tämä kovasti myös halusi.

5. Osallistuitte myös samaan aikaan Keniassa pidettyyn ADRA Finlandin leikkaussafariin. Minkälainen kokemus se oli?

Paula: Paikalliset leikkaussafarin työntekijät tekevät todella tärkeää työtä kulkiessaan kylissä ja “etsiessään” lapsia, jotka voisivat hyötyä leikkauksesta. Leikkaussafarin tärkeä elementti on myös osaavat kirurgit ja heidän rauhallinen olemuksensa ja ammattitaitonsa. Heidän osaamistaan oli ilo seurata ja samoin sitä kautta lasten hoitopolkua arvioinnista leikkauksen kautta kotiutumiseen ja parantumiseen.

Yleisesti Kendu Adventist Hospital vaikutti toimivalta paikallisiin olosuhteisiin nähden. Siellä erityisesti leikkaussalin työntekijät ovat korvaamattomia.

Mietintään kuitenkin jäi, että miten paikalliset työntekijät saisi sitoutettua työhön ja koulutettua niin, että joka vuosi ei ehkä tarvitsisi alkaa alusta safarin toiminnan kanssa. Leikkaustoiminnassa voisi olla paljonkin kehitettävää sillä saralla, mutta tietysti paikallisten kiinnostustus ja sitoutuneisuus pelaa asiassa suurinta roolia.

Janne: Kokemus oli pääsääntöisesti positiivinen. Asioita täytyy tehdä vähän soveltaen ja pärjättävä niillä materiaaleilla, joita on saatavilla. Parasta ja antoisinta oli joka-aamuiset kierrot lastenosastolla. Vaikkakin lapset olivat kuinka kipeitä leikkauksen jäljiltä niin silti he hymyilivät ja olivat reippaita. Ilo oli nähdä lasten toipuvan ja lähtevän kotiin.
Kulttuurimme eroaa jollain tapaa heidän kanssaan kun on kysymys kivunhoitamisesta ja sen kestämisestä. Leikkaussalissa aika niukasti annettiin potilaille kipulääkitystä ja useaan otteeseen jouduimme pyytämään, että potilas saisi parempaa kivunhoitoa. Heidän kulttuurissaan kipua tulisi sietää ja ajatella, että se on ohimenevää kun taas meillä se on hoidettavissa ja vältettävissä.

6. Minkä jäljen matka teihin jätti… Mitä uutta ja tärkeää on omassa kokemusrepussanne tämän matkan ansioista?

Paula: Minulle jäi reissusta hyvä mieli, lähinnä juuri sen vuoksi kun tapasin monta “hyvää ja asiallensa omistautunutta tyyppiä”. Minulle tuli etuoikeutettu olo kun sain kuulla kiitoksia siitä, mitä tuloksia leikkaustiimi on saanut aikaan lasten elämässä. Olen kiitollinen tästä kokemuksesta kokonaisuutena.
Janne: Päällimäisenä minulle jäi hyvä mieli matkasta.Vaikka useat ihmiset elivät köyhyydessä niin heistä välittyi ilo ja pyyteettömyys. He olivat kiitollisia saamastaan avusta.
Ja kun tätä kaikkea kokemaansa vertaa omaan elämäänsä niin sitä väkisin alkaa miettimään kuinka onnekas itse on ja kuinka mitään ei voi ottaa itsestään selvyytenä. Tämä kokemus jollain tapaa vahvisti sen minkä vuoksi lähdin opiskelemaan globaalia terveyttä: ihmistenm jotka ovat syntyneet onnekkaampaan asemaan on pidettävä huolta vähäosaisemmista ja tuettava hädässä olevia riippumatta heidän taustoistaan.