Loading...

ADRAn ruoka-aputyö jatkuu uusin muodoin

ADRA Finlandin normaali avustustyö; ruokajakeluiden, avustustapahtumien, soppakeittiöiden, yhteisruokailuiden ja EU-ruokakasisien jako eri puolilla maata ihmisiä kokoavalla tavalla pysähtyi kuin seinään maaliskuun alussa koronavirusepidemian vuoksi.

Järjestö antoi aluetoimijoilleen ohjeistuksen, jonka mukaan kaikki yhteisruokailut suljetaan toistaiseksi. Mutta samalla se on järjestämässä ja koordinoimassa omaa ja alueellista toimintaansa siten, että ruoka-apu jatkuu ns. akuuttikassien  ja EU-ruokakassien jaon muodossa.

Akuuttikasseja pakataan ja jaetaan

 Akuuttikassijaolla tarkoitetaan kauppojen ylijäämä/tai hävikkiruoan pakkaamista valmiiksi pusseihin ja niiden jakamista siten, että tartuntavaaraa jakajan ja saajan välille ei synny. Kassit jaetaan esim. jakelupaikkojen eteisestä tai ulko-ovilta ilmoitettuina aikoina ja jonoja pyritään ehdottomasti välttämään.

Ruoka-avun käytännön järjestelyjen muuttumisesta kertovat ADRA Finlandin kotimaan avustustyön koordinaattori Leena Sund ja Helsingin soppakeittiötyön vastaava, projetikoordinaattori Martynas Baltiejus

ADRA Finlandin kotimaan avustustyön koordinaattori Leena Sund toteaa, että ruokajakelu jatkuu. Myös Ruokavirastosta on tullut kehotus jatkaa EU -ruoan jakamista. Ainakin Joensuun, Kotkan, Piikkiön, Tampereen ja Vihdin adventtiseurakunnat jatkavat ADRA Finlandin yhteistyökumppaneina EU-ruoan jakamista. ADRA Finlandin Facebook-sivuilla pyrimme ajantasaisesti tiedottamaan eri avustuspisteiden toiminnasta eri puolilla maata, toteavat Leena ja Martynas.

Leena Sund kertoo, että ylijäämä ja hävikkiruoan jakaminen jatkuu, jakajien kokoamien akuuttikassien muodossa.

Niiden sisältöön ei asiakas voi vaikuttaa.

– Niille, jotka eivät pääse kassia hakemaan, viemme sen kotiovelle mahdollisuuksien mukaan. Ilmoitamme ovikellon soitolla, että olemme saapuneet ja poistumme paikalta kun näemme, että avunsaaja noutaa kassinsa. Rahaa emme ota vastaan, emmekä jää keskustelemaan, toteaa Leena.

apu@adra.fi käyttöön

Projektikoordinaattori Martynas Baltiejus ohjeistaa avuntarvitsijoita lähettämään pyyntönsä sähköpostilla osoitteeseen apu@adra.fi.

Tämä erityisesti koronaviruksen riskiryhmäläisille tarkoitettu palvelun kautta toimitamme ruokakasseja perille ADRAn vapaaehtoisten voimin sekä Helsingissä että muualla maassa.

Leena Sund jatkaa, että ADRA Finland voi jonkin verran, mutta hyvin rajoitetusti avustaa taloudelliseen hätään joutuneita esimerkiksi asumis,- lääke- ja sairaalakuluissa. Ensijaisesti avuntarvitsijan tulee kääntyä paikallisen adventtiseurakunnan ja sen työntekijän puoleen. Apu voi olla myös neuvontaa tai kuuntelijana olemista.

Adralaiset auttajat toteavat, että ensisijassa ruokajaoissa tulee kaikessa noudattaa viranomaismääräyksiä. Ohjeistuksia ruoka-aputyöhön ovat antaneet myös Kotimaisen avustustyön liitto kuin myös kansainvälinen ADRA -verkosto.

ADRA Finlandin ruoka-aputyötä voit tukea lahjoittamalla varoja Sympatia-keräykseen.

Auta meitä auttamaan!

Keräyksen tilinumero on FI89 8000 1500 5542 42

Viite: 41221

Keräyslupa: Poliisihallituksen keräyslupa ADRA Finland säätiölle RA/2019/1106 ajalla 1.1.2020-31.12.2021 koko maassa Ahvenmaata lukuun ottamatta. Varat käytetään vuoden 2021 ja 2022 aikana.

KIITOS AVUSTASI!

2020-03-31T15:25:16+03:00
Go to Top