Loading...

ADRA Finlandin kampanja tukee lapsiperheitä koronakriisissä

Tuleeko lapselle joulu?

Tuleeko lapselle joulu, on kysymys jota vuonna 2020 kysytään monissa suomalaisperheissä. Koronakriisi on iskenyt perheisiin voimalla ja nopeasti. Lastensuojelun keskusliiton syyskuisten tietojen mukaan noin 55 000 uutta perhettä kokee koronakriisin takia taloudellista niukkuutta ja tämän voidaan arvioida tarkoittavan noin 100 000 lasta.

Koronakriisi koskettaa erityisesti työttömiksi jääneitä, lomautettuja, yksinyrittäjiä ja niitä, joiden tuloihin peruuntuneet yleisötilaisuudet ovat tuoneet ison loven.

ADRA Finland säätiön Tuleeko lapselle joulu -kampanja haluaa osaltaan helpottaa lapsiperheiden ahdinkoa. Kampanja kerää varoja sen hyväksi, että tarvitseville perheille voitaisiin taata edes jonkinlainen joulu ja ruokaa joulupöytään.

Kampanjaan liittyy myös radiomainontaa sekä Mikkelissä toteutettava avustustapahtuma joulun alla. Tapahtumaan kutsutaan poikkeusolosuhteista johtuen muutamia paikallisia lapsiperheitä. Heille ADRA Finland tarjoaa jouluruokaa ja jakaa sponsoreilta saamiaan lahjoitustavaroita. Perheiden tukitoimia jatketaan myös vuodenvaihteen jälkeen lahjoitusvarojen puitteissa.

Säätiö toimii kampanjassa yhteistyössä paikallisten yhteistyökumppaneidensa ja myös sosiaalitoimen kanssa. -Selvää on, että apumme tavoittaa vain pienen osan tarvitsevista, mutta yritämme auttaa niin montaa perhettä kuin pystymme. Tiedämme, että tilanne monessa perheessä on nyt erittäin vaikea ja avulle on huutava tarve, sanoo ADRA Finland säätiön toiminnanjohtaja Heimo Lempinen.

ADRA Finland yhteistyökumppaneineen on tarjoamassa tukiverkkoa vaikeaan tilanteeseen mm. hävikki- ja EU-ruokajakeluiden muodossa koko tulevankin vuoden ajan.

Lapsi kärsii köyhyydestä

Lapsiperheköyhyys on Suomessa ollut kasvussa jo usean vuoden ajan. THL:n mukaan valtakunnallisella tasolla lapsiköyhyys on lisääntynyt vuodesta 2012 lähtien. Huolestuttavaa tämä on siksi, että lapsuusiän olosuhteet heijastuvat terveyteen ja hyvinvointiin koko elämän ajan.

Asiantuntijoiden mukaan perustaa nuoren tai aikuisen toiminta-, opiskelu- ja työkyvylle rakennetaan varhaislapsuudesta lähtien. Köyhyys myös periytyy ja voi haavoittaa useita sukupolvia.

Perheen pitkittyneet talousongelmat heijastuvat vahvasti lasten ja nuorten hyvinvointiin. Köyhyys heikentää heidän terveyttään, hyvinvointiaan ja kehitystään. Samalla heille kasautuu tutkimusten mukaan häpeän, osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia.

Osa vähävaraisten perheiden lapsista ei voi köyhyyden vuoksi osallistua esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin tai heidän on jäätävä pois luokkaretkiltä. Yleistä on myös, että lapsi on voinut joutua kiusatuksi köyhyyden vuoksi.

Vähävaraisten perheiden lapsilla on myös enemmän kokemuksia siitä, ettei heitä kuulla, eikä heillä ole mahdollisuutta vaikuttaa koulussa, harrastuksissa ja lähiympäristössään.

-Tällä kaikella luodaan ensiaskeleita nuoren syrjäytymiselle, sanoo toiminnanjohtaja Heimo Lempinen. -Onkin tehtävä kaikki mahdollinen sen eteen, että koronakriisin yhteiskuntaa eriarvoistavat vaikutukset jäisivät mahdollisimman pieniksi.

Lapsiin ja nuoriin panostamisella on kauaskantoiset positiiviset vaikutukset. Kysymys on paitsi tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta, mutta tärkeää on huomata myös se mitä syrjäytyminen yhteiskunnalle maksaa. Jos nuoressa oleva potentiaali jää käyttämättä on sen hinta yhteiskunnalle aivan valtava, Heimo Lempinen painottaa.

LAHJOITA Sympatiaan:

Joulukampanjaa voit tukea lahjoittamalla varoja Sympatia -keräykseen osoitteessa Sympatia.fi (viitenumero 41218).

Jaa tämä artikkeli!

2020-12-04T17:22:45+02:00
Go to Top