Iloista mieltä joulutapahtumasta Mikkelissä
Tuleeko lapselle joulu -joulukampanjaan liittyvä joulutapahtuma järjestettiin Mikkelin Koivikossa sunnuntaina 20.12.2020. Koronaturvallisuuden huomioiva tapahtuma tarjosi perheille jouluaiheista ohjelmaa elämysradan muodossa.
Aikana jolloin suuri osa erilaisista aktiviteeteista on jouduttu perumaan tai siirretty tulevaisuuteen, toiminnallinen joulutapahtuma tarjosi vaihtelua osallistujien arkeen. -Uskon, että perheille oli todella merkityksellistä päästä osallistumaan juuri nyt, tapahtumassa oppaana toiminut Merja Kinnunen totesi päivän päätteeksi.
Elämysradan sisällöissä joulun merkitys oli keskeinen ja sen toivottiin antavan osallistujille kokemuksen välittävästä yhteisöstä. -Oli hienoa olla iloksi ja avuksi toisille. Tapahtumassa vietetty yhteinen aika oli arvokasta ja kohtaamiset hienoja. Sanat ja yhteinen tekeminen tavoittavat toisen ihmisen fyysisestä välimatkasta huolimatta, Merja Kinnunen pohti.
Kuvat: Pirjo Syväoja
Jouluteemainen elämysrata
Maassa oli kuin tilauksesta hiukan lunta kun osallistujat saapuivat Koivikon pihaan sunnuntaiaamuna. Osallistujat otti iloisesti vastaan Pirkko Aittala. Ulkona toteutettu elämysrata mahdollisti viranomaisten suosituksien tarkan seuraamisen. Kaikille aikuisille jaettiin heidän saapuessaan kangasmaski ja lapset saivat nimilaput. Kaulaliinoja riitti kaikille.
Elämysrata alkoi osallistujien soittaessa kelloa viisi kertaa ja perinteisen Kello löi jo viisi -joululaulun soidessa Koivikon rengin Markku Heinäsen ajama moottorikelkka saapui hakemaan perhettä. Kelkkaan liitettyyn peräkärryyn mahtui mukaan koko konkkaronkka.
Moottorikelkka-ajelun jälkeen mentiin kohti metsäreittiä ja nuotiopaikkaa. Jokaisella perheellä oli radalla mukanaan oma opas, joka johdatti heitä rastilta toiselle ja myös ohjasi osallistujia tarvittaessa. Nuotiolla oli mahdollisuus voittaa pallojen heittämispelissä vaahtokarkkeja paistettavaksi.
Sitten suunnattiin metsäpolkua pitkin saunalle, jossa paistettiin lettuja ja kerrottiin tarinoita. Letturastin jälkeen oli vuorossa vierailu majatalossa, jonka isäntä kertoi matkalaisille sen olevan täynnä, mutta kehotti osallistujia menemään talliin, jossa saattaisi vielä olla tilaa. Osallistujat löysivät maakellariin sijoitetusta tallista seimen.
Seuraavalla rastilla pohdittiin sitä, että kaikilla ei ole mahdollisuutta jakaa joulunviettoa jonkun kanssa, mutta jouluna on tärkeää muistaa myös näitä ihmisiä. Elämysrata päättyi askarteluhetkeen, jonka tuloksena syntyi muun muassa mehiläisvahakynttilöitä ja joulukortteja. Sitten syötiin joulupuuro ja lähtiessään osallistujat saivat mukaansa kirjoja, sukkia ja lahjakassit.
-Osallistujat sanoivat että elämysradan toteutus oli hyvin ammattimainen, että yhtään ei huomannut että toteutimme sen ensimmäistä kertaa, Pirkko Aittala kertoi iloisena.
Kuvat: Pirjo Syväoja
Jatkoa luvassa ensi vuoden puolella
Tapahtumaa varten rakennettua elämysrataa kävi kokeilemassa kaiken kaikkiaan 10 perhettä, mukana oli 25 lasta ja 13 aikuista. Lasten iät vaihtelivat yhdestä yhteentoista vuoteen.
Radan sisältö oli toteutettu tiiviissä yhteistyössä Tampereen kristillisen koulun kehitysyhteistyökerho NYT:in ja Markku Heinäsen kanssa. Vapaaehtoiset avustajat olivat Mikkelin adventtiseurakunnasta.
-Suunnittelimme elämysradan rasteja NYT-kerhossa. Oli tosi mukavaa päästä mukaan itse tapahtumaan ja tutustua osallistujiin. Ehdottomasti parasta oli tutustuminen uusiin ihmisiin sekä jännitys rastien toteuttamisesta, summasi tapahtumassa oppaana toiminut Kristiina.
Joulutapahtuma alkoi kello 10 ja tuli päätökseensä kahden maissa. Yhdellä perheyksiköllä koko elämysradan kaikkien pisteiden kiertämiseen meni noin 2 tuntia. Ihmiset tuntuivat nauttivan olostaan, viipyivät mielellään ja juttelivat niitä näitä.
Kaikki perheet antoivat palautetta tapahtumasta ja toivoivat yhdessä tekemiselle jatkoa ensi vuoden puolella. Elämysradan läpi käyminen mahdollisti lämpimän suhteen muodostumisen osallistujien ja toteuttajien välille. -Tällainen auttaminen on itsellenikin aina se paras joululahja, elämysradan majatalon isännän roolissa ollut Jori Aittala toteaa.
Tapahtumassa oli mukana ADRA:n lisäksi myös muita sponsoreita ja sen toteuttamiseksi saatiin tavaralahjoituksia. Näiden lahjoitusten avulla voidaan ensi vuoden aikana järjestää tapahtumalle jatkoa. Seuraavaksi suunnitelmissa on yhteinen lounas tammikuussa ja tapahtumaan liitetään muutakin ohjelmaa eri ikäisille osallistujille.
Kuvat: Pirjo Syväoja
Syyskuun uutiskirje
Tyttö nauttimassa toisesta ratsastuskerrastaan viime kesänä.
Mukavia kesämuistoja
Mukavia kesämuistoja Kesälomat taitavat olla jo suurimmalla osalla
Kesäuutiset
Maailma kylässä Toukokuun viimeisenä viikonloppuna, auringon helliessä lämmöllään,
TOIMINTAKERTOMUS 2023
YLEISTÄ Vuosi 2023 oli ADRA Finland säätiön neljästoista
Auttajan mietteitä
Auttajan mietteitä Soittoja ja viestejä puhelimen, somen ja
Maaliskuun päivityksiä
ADRA-tiimin terveisiä Maaliskuu on ollut erittäin työntäyteinen koko