Loading...

Permakulttuuria – Kestävän kehityksen kulttuurien synnyttäminen kouluissa -hanke

Ulkoministeriön tukeman permakulttuurihankkeen ensimmäinen toimintavuosi on takana. Hankkeen ensisijaisina edunsaajina ovat peruskouluikäiset lapset ja heidän vanhempansa. Hankkeen ytimessä on yrittäjyyskasvatus (maanviljely), menestyminen opiskelussa, sosiaalinen vastuu ja taloudenhoito. Näiden neljän kestävää kehitystä luovan ”kulttuurin” lisäksi hankkeessa käsitellään muita merkittäviä teemoja kuten vammaisten inkluusiota ja oikeuksia, lapsiavioliittoja sekä seksuaaliterveyttä. Hankkeessa on mukana reilut tuhat lasta yhteensä 35 koulusta, reilut tuhat vanhempaa, satakunta opettajaa sekä alueen viranomaisia. Hankkeessa mukana olevilla lapsille on koulussa opettajien kanssa permakulttuurikerhot joissa mm. viljellään koulujen pihamaille perustettuja kasvimaita koululounaiden mahdollistamiseksi sekä koulun ja oppilaiden tukemiseksi. Kotien pihoilla lapsilla ja vanhemmilla on omat viljelmänsä. Jo ensimmäinen vuosi on tuonut mukanaan ajattelun- ja toiminnanmuutosta. Lasten ja perheiden ruokaturva on parantunut sekä pienimuotoinen säästäminen on alkanut. Säästöjen avulla on mahdollista tehdä tarpeellisia hankintoja sekä maksaa koulumaksuja.

Katso video permakulttuurihankkeen ensimmäisestä vuodesta ADRA Finlandin YouTube-kanavalta.

Kiitos, että olet ollut mukana tukemassa toimintaamme!

Jatketaan yhdessä hankkeen tukemista Sympatia-keräyksen kautta sivulla www.sympatia.fi tai keräystilille FI89 8000 1500 5542 42 viitteellä 41247.

ADRA Finland säätiön rahankeräyslupa RA/2022/38.

Jakaa artikkelin

2022-02-11T13:56:26+02:00
Go to Top