Loading...

ADRA auttaa Ukrainan kriisistä kärsiviä

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) mukaan Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta on tällä hetkellä kärsinyt vakavasti noin 13 miljoonaa ihmistä. Heistä yli kolme miljoonaa on jo paennut Ukrainasta naapurimaihin ja eri puolille Eurooppaa. Paenneista valtaosa on naisia, lapsia ja vanhuksia, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ja perheensä. Heidän lisäkseen on miljoonia maan sisäisiä pakolaisia, joiden on täytynyt jättää oma kotinsa ja paeta eri puolille Ukrainaa etsien turvallisempaa aluetta maan sisältä.

ADRA Finland säätiö sr yhdessä kansainvälisen verkoston kanssa ilmaisee syvän huolensa Ukrainan aseellisesta konfliktista kärsivien ihmisten puolesta. ADRA-verkosto yhdessä muiden toimijoiden kanssa jatkaa sodasta kärsivien tarpeisiin vastaamista ja auttaa sotaa pakenevia. ADRAn tiimit tarjoavat tällä hetkellä humanitaarista tukea Ukrainassa ja naapurimaissa satojen vapaaehtoisten avulla.

ADRA Finland on mukana kansainvälisen verkoston humanitaarisessa avussa. Haluan ADRA Finlandin puolesta kiittää kaikkia jo lahjoittaneita! Olemme lähettäneet tähän mennessä apua 50 000 € arvosta Ukrainaan, Puolaan ja Romaniaan. Ukrainan kriisin suurista tarpeista kertoo se, että ADRA-verkoston hankkeiden kulut ovat tällä hetkellä noin $ 5 000 000, ja suunnitteilla on hankkeita noin $ 25 000 000 edestä. Varat hankkeisiin tulevat mm. lahjoituksina yksityisiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä sekä avustuksina valtioilta ja EU:lta. Seuraavassa joitakin poimintoja, mitä ADRAn maatoimistot tekevät auttaakseen kriisistä kärsiviä ihmisiä varainhankinnan lisäksi.

Ukrainan ADRA elää keskellä kriisitilannetta. He jatkavat silti auttamista kumppaneidensa kanssa maan ulkopuolelta tulevan tuen avulla. Yhdessä adventtiseurakuntien kanssa ADRA tarjoaa majoitusta, ruokaa, vettä ja hygieniatuotteita sekä psykososiaalista apua maan sisäisille pakolaisille. Tämänhetkinen prioriteetti on ihmisten evakuointi maan rajalle ja ihmishenkien pelastaminen. Ukrainan Hope Channel -tv-kanava tarjoaa myös psykososiaalista apua. Adventtikirkon Ukrainan unioni tukee humanitaarista toimintaa pastoriensa avulla.

Puolan ADRA tekee yhteistyötä adventtikirkon kanssa auttaakseen mahdollisimman monia pakolaisia. Ukrainan rajalla jaetaan hygieniatuotteita ja tarjotaan psykososiaalista apua sekä tankataan autoja, sillä rajalta on matkaa ensimmäiselle huoltoasemalle. Useat seurakunnat ja seurakunnan jäsenet ovat avanneet ovensa pakolaisille tarjoten yhteensä noin tuhat vuodepaikkaa. ADRA tukee toimintaa tarvittavalla kalustolla ja taloudellisella avulla varmistaakseen, että yötä kohden tulee vähintään 500 vuodepaikkaa. ADRA sponsoroi Ukrainaan linja-autoja, joilla kuljetetaan hätäapua ja tuodaan pakolaisia Puolaan.

Slovakian ADRA toimii maassa olevissa kauttakulkukeskuksissa, joita siirrettiin valtion määräyksestä 34 kilometriä rajalta Michalovceen. ADRAlla on teltta, jossa pakolaisia autetaan monin tavoin. Heille tarjotaan mm. suojaa ja lämpöä, psykososiaalista apua, lastenohjelmaa ja kuljetusta kaupunkeihin. ADRAn bussi toimii ambulanssina. Paikallinen seurakunta tarjoaa majoitusta. ADRA valmistelee Ukrainalle apua elintarvikkeiden ja perushyödykkeiden muodossa.

Unkarin ADRA ylläpitää neljää toimipistettä, jotka tarjoavat pakolaisille ruokaa ja hygieniatarvikkeita. ADRA järjestää patjojen, peittojen, vuodevaatteiden, sähkölaitteiden, elintarvikkeiden, hygieniatuotteiden ja lääkkeiden kuljetuksia Länsi-Ukrainaan. ADRA hoitaa myös ruoan jakelutoimintaa kaksi kertaa viikossa Budapestin päärautatieasemalla.

Romanian ADRA on lähettänyt useita saattueita Ukrainaan toimittaen ruokaa, vaatteita, hygienia- ja perustarvikkeita sekä käteisapua. ADRAn tiimi on Ukrainan rajalla tehden yhteistyötä Ukrainan ADRAn tiimin kanssa. ADRAlla on neljä pysyvää vastaanottopistettä rajoilla sekä yksi Bukarestin rautatieasemalla. Pakolaisille tarjotaan yöpymispaikkoja, perustarvikkeita, kuljetusta, peseytymistiloja, lääkintä- ja psykososiaalista apua sekä tuetaan lapsia ja heidän koulutustaan. Seurakuntien nuoriso- ja terveystyötilat majoittavat 500 ihmistä. Adventtikirkon jäsenet ovat valmiita majoittamaan 2500 pakolaista. ADRA Romania toimii myös yhteistyössä ADRA Moldovan kanssa auttaen Moldovaan saapuneita pakolaisia.

Bulgarian ADRA on kriisin alusta lähtien kerännyt elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja lääkkeitä. He tekevät yhteistyötä ADRA Romanian kanssa ja ovat tähän mennessä toimittaneet noin kuusi tonnia tavaraa Ukrainaan. Bulgarian valtio on perustanut kriisikeskuksen Varnaan, johon mahtuu noin tuhat pakolaista. ADRAn vapaaehtoiset toimivat keskuksessa.

Kroatian ADRA toimii Varaždinske Toplicen, Gospićin ja Osijekin pakolaiskeskuksissa, joissa ADRA järjestää vapaaehtoisten voimin työpajoja lapsille ja naisille sekä tarjoaa muita pakolaisten tarvitsemia palveluita, esim. kuljetusta muihin kaupunkeihin ja terveydenhuoltoon sekä kerää ja jakaa hygieniatuotteita.

Slovenian ADRA kerää lääketieteellisiä materiaaleja, jotka lajitellaan ja toimitetaan Ukrainan sairaaloihin. ADRA tarjoaa myös kauttakulkumajoitusta ja kuljetusapua pakolaisille.

Itävallan ADRA ylläpitää tervetulokeskusta Wienissä. Keskus ottaa vastaan 20 pakolaista joka iltapäivä. Keskuksessa voi syödä, nukkua, peseytyä ja saada tietoa matkan jatkamisesta, viranomaisille ilmoittautumisesta ja julkisen liikenteen käyttämisestä. ADRA tukee lisäksi kahta tervetulokeskusta, jotka ovat yhteydessä Linzin ja Mistelbachin kaupunkien adventtiseurakuntiin.

Saksan ADRA tukee taloudellisesti pakolaisten kuljetuksia Ukrainan rajoilla ja perustaa Saksaan verkoston pakolaisten tukemiseksi. ADRAn kautta voi hakea majoitusta verkkolomakkeella sekä ukrainan- ja venäjänkielisen puhelinpalvelun kautta. Lisäksi ADRA tarjoaa psykososiaalista ja taloudellista tukea valtion tuen voimaantuloon asti ja valmistelee pitkäaikaisia ​​projekteja kriisissä auttamiseksi.

Tšekin ADRA keskittyy kolmeen tapaan tukea Ukrainan sodasta kärsiviä ihmisiä. He auttavat Ukrainan sisäisiä pakolaisia Zakarpatskan alueella ostamalla ja toimittamalla mm. ruokaa ja lääketieteellisiä tarvikkeita kuten defibrillaattoreita, sidoksia ja siteitä. He myös tukevat perheitä Slovakian ja Ukrainan rajalla yhteistyössä ADRA Ukrainan kanssa. Kolmanneksi he auttavat Tšekistä turvaa hakevia pakolaisia vapaaehtoiskeskuksissa, jotka tarjoavat ruokaa ja juomaa, auttavat matkan jatkamisessa sekä tarjoavat psykososiaalista tukea.

Italian ADRA organisoi majoitusta perheissä ja adventtiseurakunnissa. Trevignanon kunta on pyytänyt ADRAa auttamaan perustettavan keskuksen ateriapalveluissa 30 pakolaiselle. ADRA lähettää myös perustarvikkeita Ukrainaan ja lähialueille.

– Jani Virolainen

ADRA on kansainvälisen adventtikirkon maailmanlaajuinen humanitaarinen avustus- ja kehitysyhteistyöverkosto. ADRA toimii yli 118 maassa ja auttaa apua tarvitsevia riippumatta heidän etnisestä taustastaan, poliittisesta kannastaan, sukupuolestaan tai uskonnostaan. Yhteistyössä paikallisten yhteisöjen, järjestöjen ja hallitusten kanssa ADRA pystyy tarjoamaan alueellisesti sopivaa ja merkittävää toimintaa sekä rakentamaan paikallisia valmiuksia kestävään muutokseen.

Lähteet:

  • ADRA Europe
  • Kansainvälisen adventtikirkon Inter-Euroopan osaston uutiset: European ADRA teams on the front lines.
  • United Nations/UN News

Lahjoita katastrofiapuun:

MobilePay-numero 16178 

Tili FI89 8000 1500 5542 42, viite 41140

ADRA Finland säätiön rahankeräyslupa RA/2022/38.

Jakaa artikkelin

2024-02-27T16:51:41+02:00
Go to Top