Loading...

Toimi, koska voit -kampanja

97 % maailman ihmisistä asuu valtioissa, joissa kansalaisvaikuttamista rajoitetaan jollakin tapaa. Ihmisoikeuspuolustajia pidätetään, mielenosoituksia estetään ja journalisteja vastaan hyökätään. Sen lisäksi joka neljäs ihminen asuu valtiossa, joissa ihmisoikeuksiaan harjoittavia ihmisiä voidaan rutiininomaisesti vangita, vahingoittaa ja tappaa.

Useat kansainväliset raportit osoittavat, että tilanne on heikentynyt 2000-luvun alusta lähtien. Koronapandemia on kiihdyttänyt kielteistä trendiä.

Riskeistä huolimatta lukemattomat kansalaisvaikuttajat toimivat ihmisoikeuksien ja paremman tulevaisuuden puolesta. Ihmiset herättävät keskustelua yhteiskunnan epäkohdista ja järjestävät mielenosoituksia vähemmistöjen oikeuksien puolesta – muun muassa.

Riskeistä huolimatta ihmiset toimivat paremman tulevaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Suomi on puolestaan yksi niistä harvoista valtioista, joissa kansalaisvaikuttamista voi tehdä melko vapaasti.

Toimi, koska voit -kampanja juhlistaa kansalaisvaikuttamisen merkitystä paremman tulevaisuuden rakentamisessa ja ihmisoikeuksien puolustamisessa. Samalla kampanja muistuttaa, että kansalaisvaikuttamista rajoitetaan yhä enemmän.

Kampanja nostaa esiin kuuden kansalaisvaikuttajan tarinat eri puolilta maailmaa. Kansalaisvaikuttamisen päivänä lauantaina 1. lokakuuta kampanja haastaa ihmiset ja yhteisöt kertomaan, minkä puolesta he vaikuttavat.

Kampanja kannustaa parempaa tulevaisuutta rakentavaan ja ihmisoikeuksia puolustavaan vaikuttamiseen. Vaikuttamiseen tarvitaan lisäksi luotettavaa tietoa.

Kampanjaa koordinoi kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo yhdessä useiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa. Lisää kampanjasta.

Toimi sinäkin, koska voit.

2022-09-30T02:17:47+03:00
Go to Top