Loading...

Kokemuksia kotimaan avustustyöstä

ADRA Finland säätiö toteuttaa kehitysyhteistyön ja globaalikasvatuksen lisäksi humanitaarista apua niin ulkomailla kuin Suomessakin. Suomessa tehtävän humanitaarisen avun yhteistyökumppanina säätiöllä on Suomen Adventtikirkon paikallisseurakuntia eri puolilla Suomea. Tässä uutiskirjeessä saamme lukea vapaaehtoisten ja säätiön työntekijän kokemuksia kotimaan avustustyöstä. Syksyn aikana toteutettiin kaksi Iloisen mielen -matkaa. Soppakeittiö toimii viikoittain Annankadulla Helsingin Punavuoressa.

Soppakeittiö

Ensimmäinen kertani soppakeittiössä oli reilu kaksi vuotta sitten. Olin juuri hiljattain tutustunut Adventtiseurakuntaan ja minua pyydettiin mukaan palvelemaan ADRAn ruokajakeluun. Pidin kokemuksesta niin paljon, että jatkoin soppakeittiössä palvelemista melko säännöllisesti. Nyt vastaamme hävikkiruokakassien ja keiton jakamisesta nuorten aikuisten Oikos-yhteisön kanssa kerran kuukaudessa. Mukaan on toisinaan tullut uusiakin ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kokemaan soppakeittiön tunnelmaa ja olemaan avuksi eri tavoin.

Soppakeittiössä vallitsee lämmin ja yhteisöllinen tunnelma. Valmistamme yhdessä maukkaan keiton sekä voileivät ja kokoamme ruokakassit. Moni asiakas käy ruokajakelussa viikoittain ja heistä tulee hyviä tuttuja. Ihmisille soppakeittiö ei ole ainoastaan mahdollisuus saada lämmin ateria, vaan myös tilaisuus ystävien tapaamiselle ja seurustelulle. Juttelemme mielellämme ihmisten kanssa ja kuuntelemme heidän tarinoitaan. Tärkeintä on, että jokaisen osallistujan niin fyysiset kuin sosiaaliset tarpeet tulevat tyydytetyiksi ja he kokevat tulleensa aidosti kohdatuiksi.

Soppakeittiö on helppo ja mukava tapa palvella muita ihmisiä ja tutustua myös ADRAn toimintaan. Suosittelen lämpimästi soppakeittiössä vapaaehtoisena toimimista kenelle tahansa kiinnostuneelle, joka haluaa levittää hyvää mieltä ja saada hymyn huulille myös itselleen.

-Linda Helin

Iloisen mielen jakelumatka Itä-Suomeen – mietteitä matkalta

Vesanto-Kaavi-Iisalmi-Lieksa-Kajaani. 10 päivää ja 1800 kilometriä. Iloinen mieli karavaani oli liikkeellä jälleen.

Saimme tälläkin kertaa olla jakamassa ihmisten kokemuksia ja arkea. Muutama sana, hymy tai sitten pidempi keskusteluhetki toivoen, että saisi olla antamassa jokaiselle kohtaamalleen ihmiselle iloisen mielen, hyvän hetken siinä heidän arjessaan jakamalla kuumaa keittoa tai meille lahjoitettuja vaatteita ja tavaroita. Kaikkea riitti yllin kyllin jaettavaksi. Kiitos kaikille tavaran lahjoittajille!

Vesannolla saimme kohdata muutamia kymmeniä ihmisiä, joista lähes puolet olivat ukrainalaisia äitejä. Kiitollisuus paistoi heidän kasvoiltaan, kun yhteistä kieltä ei ollut. Vielä he eivät kuitenkaan uskaltautuneet maistamaan suomalaista herkkua – hernekeittoa. Leipä riitti heille ruuaksi.

Kaavilla kävi myös muutamia kymmeniä avunhakijoita. Täällä kasvishernekeitto teki kauppansa, samoin lahjoitetut vaatteet.

Iisalmen tapahtumaan oli kutsuttu ensisijaisesti ukrainalaisia avuntarvitsijoita. Heitä tuli paikalle muutamia kymmeniä perheitä. Lasten iloinen ääni kuului pitkin Juhani Ahon koulun käytäviä ja juhlasalia, kun he nauttivat juoksemisesta. Ahkerat äidit etsivät ja löysivät perheilleen käyttökelpoisia vaatteita ja kenkiä talven varalle. Tavaraa Iisalmen seurakunta oli saanut lahjoituksena runsain määrin. Niitä olisi riittänyt suuremmallekin määrälle hakijoita. Mutta uskon, että he, jotka tapahtumassa kävivät, olivat kiitollisia saamistaan lahjoista. Ainakin saamistani hymyistä ja poskisuudelmista päätellen.

Lieksan tapahtumassa kävijöillä ei ollut mihinkään kiire. Ne, jotka saapuivat paikalle, viettivät lähes koko parituntisen kanssamme. Eräs nuoripari innostui laulamaankin meille. Lämmin keitto, pullantuoksu ja marjapuuro kaikkine lisukkeineen saivat hymyn jokaisen huulille.

Kajaanissa saimme avustaa lähes 100 henkeä. Siellä oli hulinaa ja touhua. Tavaraa lähti runsain mitoin avunhakijoiden mukana. Sitä oli mukava seurata.

Koin, että tämän matkan tarkoitus oli lähimmäisen kohtaaminen ja myötäeläminen arjessa.  Ruoka ja vaatteet olivat silta ihmisten luo.

-Leena Sund

Iloista mieltä ja ystävyyttä Pohjois-Suomessa

Sain olla mukana järjestämässä avustusmatkaa Pohjois-Suomeen tänä syksynä. Matka järjestettiin yhteistyössä Suomen Adventtikirkon nuorisotyön ja ADRA Finlandin kanssa. Matka oli Lahdessa järjestetyn eurooppalaisen nuorisokongressin eli AYC:n jälkeen. Halusimme järjestää jotain kongressiin tulleille ulkomaalaisille nuorille, missä he saisivat kokea suomalaista kulttuuria ja auttaa maamme asukkaita konkreettisella tavalla. Joukossamme oli noin kaksikymmentä henkilöä ja nuoria löytyi viidestä eri maasta. Avustustyönä toteutimme Iloinen mieli -tapahtuman neljässä eri kaupungissa. Tapahtumassa oli tarjolla ilmaiseksi erilaisia tavaroita ja vaatteita. Siellä sai myös nauttia ilmaisen keittolounaan. Osa nuorista lauloi ja soitti, toiset tarjoilivat soppaa ja toiset auttoivat ihmisiä tavaroiden etsinnässä. Jokainen meistä löysi oman tavan palvella.

Pääsimme vaeltamaan Suomen suosituimmalla reitillä eli Pienellä Karhunkierroksella. Vaikka päivä olikin hieman sateinen, saimme kuitenkin nauttia upeista maisemista. Meidät ohitti jopa pieni joukko poroja. Ne olivat niin lähellä, että olisimme pystyneet koskettamaan niitä. Hurjin aktiviteetti oli varmasti koskenlasku. Yksi meistä jopa putosi veneestä, mutta onneksi hänen takanaan istuva nosti hänet takaisin veneeseen turvaan. Lauantaina eli sapattina järjestimme jumalanpalveluksen Kuusamon adventtiseurakunnassa. Sen jälkeen menimme katsomaan Rukan huipulle näkymiä. Yhteisten kokemusten kerryttyä meistä tuli hyvin läheinen porukka. Viimeisenä iltana kävimme läpi yhteisiä hetkiä ja taidettiin siellä muutama iloinen kyynelkin itkeä. Voin sanoa, että jokainen meistä oli innokas palvelemaan tällä matkalla, mutta halukkuutta on myös matkan jälkeenkin.

Voisin jakaa erään minua koskettaneen kokemuksen. Olin kuljeksimassa ympäriinsä ja näin erään naisen. Tapani mukaisesti kysyin, voisinko olla jotenkin hänelle avuksi ja olisiko hänellä jotain erityistä mielessä, jota tarvitsisi. Tästä seurasi pitkä tavaroiden etsintä ja pakkaaminen. Samalla kun palvelin häntä, hän kertoi, miten ihanaa oli, että hän löysi esimerkiksi peiton – nyt hänen poikansa ei tarvitse pukea enempää vaatetta päälle öisin, kun on ollut kylmä. Hän oli monen lapsen äiti ja tarvitsi kipeästi kaikenlaisia tavaroita. Heidän elämäntilanne oli sillä hetkellä erittäin vaikea. Hän toisti useaan otteeseen, että te ette edes ymmärrä kuinka paljon tämä auttaa heitä. Kuinka paljon lohtua tuomme heille. Päivän lopussa hänellä oli auto täynnä tavaraa. Sain itse kokea, mitä tarkoittaa palvelu ja kuinka tärkeää se on. Miltä minusta tuntuisi, jos olisin samassa tilanteessa? Jos perheelläni ei olisi lämmintä peittoa tai tarpeeksi vaatteita. Sitten tulee tällainen tapahtuma, jossa annetaan ilmaiseksi tarvittavia tavaroita ja vaatteita. Siellä odottaa hymyilevät nuoret, jotka eivät halua tuomita ketään vaan palvella ja auttaa.

-Mandi Vehkavuori

LAHJA SYMPATIAAN

Sympatia verkkosivuilla

FI89 8000 1500 5542 42 viitteellä 41221

ADRA Finland säätiön rahankeräyslupa RA/2022/38. Poliisihallitus 14.1.2022.

Lämmin kiitos tuestasi!

Jakaa artikkelin

2022-10-31T17:54:56+02:00
Go to Top