Loading...

Ugandan teiniäitihanke – Tukea haavoittuvassa asemassa oleville tytöille ja nuorille naisille

ADRA Finland toimii yhteistyössä ADRA Ugandan kanssa Pohjois-Ugandassa auttaen teiniäitejä. Vuosi 2021 oli hankkeen pilotointivuosi ja tänä vuonna hanketta on jatkettu. Työn tavoitteena on antaa mahdollisuus koulupudokkaille teiniäideille kestävään, myönteiseen henkiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen muutokseen elämässään tarjoamalla heille opetusta, ohjausta ja koulutusta, jotta he voisivat paremmin ja tulisivat tulevaisuudessa toimeen omalla työllään.

Pohjois-Ugandassa riehui raaka sisällissota noin 20 vuotta loppuen vuoden 2006 paikkeilla. Sota raakuuksineen on rikkonut perheitä ja aiheuttanut monenlaista traumaa yksilöissä ja tuonut vakavia ongelmia perheisiin ja yhteisöihin. Hankkeen tarkoituksena on tuoda apua yksittäisille ihmisille, perheille ja kokonaisille yhteisöille, jotka edelleen kärsivät sodan jälkeisistä traumoista ja haasteista.

Yksi sodasta, mutta myös alueen kulttuurista, köyhyydestä ja pandemiasta johtuva seuraus on suuri lapsi- ja teiniraskauksien määrä. Teiniäidit ovat joutuneet jättämään koulunsa kesken, ovat köyhiä, kouluttamattomia, yhteisönsä torjumia ja yksin pienen lapsen kanssa ilman näkyä paremmasta tulevaisuudesta ja toivosta. Hanke pyrkii vastaamaan tähän olemassa olevaan ongelmaan tarjoamalla heille ohjausta, opetusta ja ammattiin valmentavaa koulutusta.

Hanke auttaa vuonna 2022 välittömästi kahtakymmentä 14–17-vuotiasta teiniäitiä ja välillisesti noin 140 henkilöä käsittäen teiniäitien lapset ja muut perheenjäsenet. Näiden lisäksi hanke tavoittaa arviolta 350 lähikylien teini-ikäistä tyttöä ja poikaa, joille tullaan tarjoamaan seksuaaliterveystunteja. Työ tulee hyödyttämään kaikkia näitä nuoria tyttöjä ja poikia, heidän lapsiaan sekä lähiomaisiaan välittömästi, mutta myös pitkällä aikajanalla vaikuttaen heidän seksuaalikäyttäytymiseensä, perhesuunnitteluunsa ja lasten kasvatukseen ja sitä kautta heidän elämäänsä pitkälle tulevaisuuteen.

Hankkeen aikana teiniäideille opetetaan mielenterveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita, seksuaaliterveyttä ja perhesuunnittelua, hygieniaa, ravitsemusasioita, pienviljelyä, säästämistä sekä annetaan ompelijan ammattiin ja yrittäjyyteen valmentavaa koulutusta.

Hanke työllistää kolme henkilöä: projektikoordinaattorin, käsityön opettajan sekä lastenhoitajan. ADRA Ugandan työntekijä toimii hankkeen yhteyshenkilönä. Hanke saa alueella erittäin suuren tuen kunnan päättäjiltä. Omotin kunta on myös antanut vanhan kunnantalon hankkeen käyttöön.

Jaana Lahtinen-Mayengo
Teiniäitihankkeen projektikoordinaattori

Dorinen tarina

Sain ensimmäisen lapseni ollessani Kongossa, jonne kapinalliset veivät minut väkisin omasta kotikylästäni. Olin silloin vasta 13-vuotias. En tiedä lapseni isää, koska sotilaat käyttivät minua seksuaalisesti hyväksi. Synnytin pojan ja onnistuin pakenemaan hänen kanssaan sotilasleiriltä. Asuimme puskissa 10 vuotta.

Palasin takaisin kotikylääni mutta siinä vaiheessa äitini oli jo kuollut ja isäni oli hyvin sairas. Sain niihin aikoihin toisen lapseni, jonka isä on myös minua hyväksikäyttänyt sotilas.

Isäni kuoli ja sen jälkeen oma ja lasteni elämä muuttui huonoksi. Sukulaiseni alkoivat nimitellä minua minulle tapahtuneiden asioiden vuoksi. He myös laittoivat poikani tekemään raskasta työtä ja jos hän ei jaksanut tehdä työtään valmiiksi, he pieksivät hänet. Päätin jättää sukulaiseni ja muuttaa lasteni kanssa Paderiin ja etsiä sieltä töitä, esim. siivoamista tai pyykinpesua.

Tutustuin siellä mieheen, jolla oli hyvin samanlainen tarina kuin minulla. Rakastuimme ja päätimme mennä naimisiin. Tulin raskaaksi. Hyvin pian tämän jälkeen mieheni kuitenkin kutsuttiin Ugandan armeijaan alueelle, jossa oli myös kapinallisia. Jonkin aikaa sain häneltä viestejä mutta jossain vaiheessa niiden tulo loppui. Yhtenä päivänä sain kuulla, että mieheni oli tapettu. Silloin elämäni romahti.

Jätin Paderin ja muutin Omotiin myymään ruokatarvikkeita.

Tammikuussa 2020 Jaana Lahtinen tuli pitämään kylässämme haastatteluita ja osallistuin sellaiseen. Minut valittiin antamani haastattelun johdosta mukaan ohjelmaan. Nautin opetuksesta, jota keskuksessa annettiin liittyen mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Se on muuttanut elämäni. Olen saanut uskoa tulevaan, positiivisuutta ja halua kokeilla uusia asioita. Opetus on auttanut minua lopettamaan itsesyytökset ja lisännyt uskoa siihen, että minua autetaan. Olen myös oppinut ompelemaan mekkoja ja shortseja ja tiedän, että tämän kurssin jälkeen pystyn hankkimaan itselleni elannon omalla työlläni ja pitämään lapsistani huolta.

Toivon, että hanke voisi jatkua. Olen kiitollinen siitä, mitä ADRA tekee täällä meidän keskuudessamme.

Kaarinasta Ugandaan

Globaalikasvatus on tärkeä osa lasten ja aikuisten kansalaiskasvatusta kohti reilumpaa ja kestävämpää maailmaa. ADRA Finland on tukenut Kaarinassa sijaitsevan Suomen kristillisen yhteiskoulun (SKYK) kehitysyhteistyökerhon toimintaa.

Terveiset Ugandasta! Kerhomme toinen matka Ugandaan on takanapäin ja muistoissa on paljon uutta ja jännää.

Matkallamme lokakuussa vierailimme eri puolilla Pohjois-Ugandaa alakoulussa, teiniäitien koulukeskuksessa sekä ADRA:n toimipisteissä. Alakoulussa Gulussa pidimme lapsille Suomi-aiheisia opetushetkiä, paljon pelejä ja leikkejä sekä oppitunteja eri aiheista. Tarkoitus oli oppia toistemme koulukulttuureista ja tukea paikallista kasvatustyötä. Jätimme kouluun myös Suomesta tuotua opetusmateriaalia sekä lasten iloksi jalkapalloja.

Teiniäitien koulukeskuksessa Omotissa tehtävänämme oli maalata lapsille viihtyisä leikkihuone. Urakka onnistui yli odotusten! Mukanamme toimme Suomesta vaatteita ja kenkiä lapsille ja äideille. Pidimme äideille oppitunteja hygieniaan ja seksuaaliterveyteen liittyen. Koulukeskus on nyt toista vuotta toiminnassa oleva ADRA Finlandin hanke teiniäitien elinolojen parantamiseksi. Hankevastuuhenkilönä toimii Jaana Lahtinen Helsingistä. Tarve toiminnalle on suuri, sillä teiniraskaudet ovat laaja ongelma erityisesti pohjoisessa Ugandassa. Alue on köyhää sisällissodan jäljiltä, ja köyhyys on juurisyy moniin muihinkin sosiaalisiin ongelmiin kuten matalaan koulutustasoon, tyttöjen eriarvoiseen asemaan, ylisuuriin perhekokoihin ja päihteiden käyttöön.

“Oli todella silmiä avaavaa käydä Ugandassa. Kulttuuri oli niin erilaista Suomeen verrattuna. Ihmiset hymyilevät vastaan tullessa ja kadut ovat täynnä elämää. Maisemat olivat kauniita ja saimme nähdä myös paikallista eläimistöä.”

“Meillä oli todella varjelusta matkallamme. Tiet olivat pehmeää hiekkaa, johon vesi oli uurtanut syviä kuoppia ja uria. Jäimme kuitenkin vain kerran kiinni mutaiseen tiehen, vaikka se olisi voinut tapahtua lähes jokaisen töyssyn kohdalla.”

Kehitysyhteistyökerhon tarkoitus on tarjota nuorille mahdollisuus toimia ja vaikuttaa yhteiseksi hyväksi kotimaassa ja yhteistyökohteessa. Kehitysyhteistyökerhossa valmistellaan matkaa noin vuoden ajan ennen reissuun lähtöä. Toimintahetket, leikit, pelit ym. toiminta suunnitellaan, valmistetaan ja myös testataan ennen matkaan lähtöä. Suomessa kerholaiset ovat osallistuneet mm. ADRA:n ruoka-avun jakamiseen. Uganda on valikoitunut kerhon pysyväksi kohdemaaksi, jolloin yhteydenpito eri toimijoiden kanssa on sujuvaa. Lisäksi mahdollisen kehityksen havaitseminen on mahdollista, kun vierailut ovat toistuvia ja kohteet tuttuja.

Marjut Saarinen
Opettaja, SKYK

ADRA Finlandin työtä teiniäitien parissa voit tukea lahjoittamalla:

Sympatia verkkosivuilla

FI89 8000 1500 5542 42 viitteellä 41027

ADRA Finland säätiön rahankeräyslupa RA/2022/38. Poliisihallitus 14.1.2022.

Lämmin kiitos tuestasi!
2022-11-28T21:00:37+02:00
Go to Top