Loading...

Mukavia kesämuistoja

Kesälomat taitavat olla jo suurimmalla osalla ohi. Toivottavasti kesäsi on ollut hyvä! Jos tartuit kesäkuussa esittämääni kesähaasteeseen, olisi kiva kuulla, millaisen kesäelämyksen sinä mahdollistit jollekin vähävaraisen perheen lapselle. Lähettäisitkö kertomuksesi sähköpostilla osoitteeseen merja.heikkila@adra.fi, niin voisimme kertoa siitä muillekin – sinun luvallasi luonnollisesti.

ADRAlaiset pääsivät kesälomille mukavissa merkeissä, kun juuri ennen lomien alkua saimme odotettuja päätöksiä uusista hankerahoituksista. Ruokavirastolta saatiin Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+) rahoitus Suomessa heti syksyllä alkavaan kaksivuotiseen Kannustava-hankkeeseen, jota toteutetaan yhteistyössä 13 eri paikallistoimijan kanssa Helsingissä, Espoossa, Vihdissä, Piikkiössä, Salossa, Tampereella, Liperissä, Iisalmessa ja Kuusamossa.

Kannustava -hanke on suunnattu ensisijaisesti vähävaraisille työttömille työnhakijoille, jotka ovat valmiita panostamaan omaan/perheensä hyvinvointiin. Hankkeen avun piiriin voi hakeutua mukaan hanketta toteuttavilla paikkakunnilla. Mukaan valituille tarjotaan 3-6 kuukauden ajan mm. henkilökohtaista tukea, kannustusta ja neuvontaa oman elämäntilanteen haltuunottoon, apua taloudelliseen ahdinkoon ja kuukausittaiset tapaamiset tukihenkilöiden kanssa.

Lisää Kannustava -hankkeesta voi lukea ADRAn nettisivulta hankkeen alettua.

Ulkoministeriö myönsi kolmivuotisen rahoituksen Ugandassa pilotoidulle Teiniäitihankkeelle, jonka keskeinen tavoite on edistää tyttöjen, naisten ja vammaisten oikeuksia päästä koulutuksen ja terveydenhuollon pariin, hankkia itselleen elanto, tulla kuulluksi yhteisössään, määrätä omasta kehostaan ja saada elää ilman väkivallan pelkoa.

Rahoituksen myötä vuonna 2025 hanketta voidaan laajentaa siten, että vuosittain mahdollistetaan aikaisemman 20 sijasta vähintään sadalle teiniäidille ammatillinen koulutus, jonka turvin he voivat hankkia toimeentulon perheelleen. Koulutuksen lisäksi teiniäitien henkistä jaksamista tuetaan ja heille opetetaan vastuullista rahankäyttöä. Tärkeä osa hanketta on myös seksuaali- sekä väkivallattomuuskasvatus teiniäitien, koulupudokkaiden, koululaisten ja kylien ihmisten parissa, jotta tietoisuus asioista kasvaisi, oikeus omaan kehoon ja palveluihin lisääntyisi ja jotta yhteisöstä tulisi kaikille turvallisempi.

Sympatia-haaste

Jotta ADRA voi tehdä työtä ihmisten auttamiseksi, tarvitaan siihen rahaa. Ulkoministeriön rahoituksen jälkeen Sympatia-keräys on merkittävin tapa rahoittaa ADRAn toimintaa heikompiosaisten hyväksi. Ilman keräyksestä saatuja varoja emme pystyisi hoitamaan UM-hankkeiden omarahoitusosuuksia (15%), järjestämään leikkaussafareita, auttamaan katastrofien keskellä tai mahdollistamaan kotimaassa niin monelle avuntarvitsijalle apua.

Jotta voisimme auttaa entistä useampia, haluan haastaa juuri sinut mukaan auttamaan. Voisitko alkaa säännölliseksi kuukausilahjoittajaksi? Pienikin kuukausittainen lahjoitus on merkityksellinen, kun lahjoittajia on monta, sillä pienistä puroista syntyy lopulta suuri joki. Jos saisimme esim. 200 kuukausilahjoittajaa, joista jokainen lahjoittaisi 10 € joka kuukausi, kertyisi tästä 24 000 € vuodessa. Toisille 10 euroa on liian suuri summa, jollekin toiselle 100 € kuukaudessa ei tunnu missään. Jokainen miettiköön siis itse, mikä olisi juuri sinulle sopiva summa. Kun olet päättänyt summan, toimi näin:

  1. Kirjaudu nettipankkiisi ja tee uusi maksu Sympatia-keräyksen tilille FI89 8000 1500 5542 42. Jos olet kerääjä, voit käyttää viitenumerona omaa kerääjäviitettäsi, jolloin lahjoituksesi kasvattaa omaa keräystulostasi. Muussa tapauksessa käytä yleisviitettä 41111. Klikkaa maksun lisätiedoissa maksu toistuvaksi kuukausittain ja valitse haluamasi päivä, jolloin lahjoitus aina tililtäsi lähtee.

TAI

  1. Mene osoitteeseen https://www.sympatia.fi/#lahjoita. Valitse haluamasi summa ja paina ”Lahjoita”. Laita rasti ruutuun ”Kuukausilahjoitus” ja täytä tietosi sekä valitse maksutapa. Tämän jälkeen tunnistaudu verkkopankissasi ja lahjoituksesi veloitetaan jatkossa kortiltasi joka kuukauden 6. päivä.

Ensisijaisesti suosittelen käyttämään omaa nettipankkiasi. Tämä sen vuoksi, että silloin raha tulee kokonaisuudessaan Sympatia-tilille. Kun lahjoituksen tekee Sympatia-nettisivun kautta, ottaa palveluntarjoaja jokaisesta lahjoituksesta pienen osan välityspalkkiona.

Jos sinulla on palo auttaa vähempiosaisia enemmän mihin itse pystyt, ala haastaa muita mukaan auttamistalkoisiin. Esitä yllä oleva haaste ystävillesi ja tuttavillesi ja kannusta heitä mukaan muuttamaan maailmaa yksi elämä kerrallaan.

Kiitos, kun olet mukana auttamassa lähimmäisiämme! 💚

Lämmöllä,
Merja Heikkilä
Toiminnanjohtaja

Auta vähävaraista Suomessa.
Lahjoita Sympatia-keräykseen.

Sympatia verkkosivuilla

FI89 8000 1500 5542 42 viitteellä 41111

MobilePay numerolla 88244

ADRA Finland säätiön rahankeräyslupa RA/2022/38. Poliisihallitus 14.1.2022.

Jaa artikkelin

2024-09-02T13:29:41+03:00
Go to Top