Loading...

Tyttö nauttimassa toisesta ratsastuskerrastaan viime kesänä.

Kesämuisto lapselle

Mennyt kesä on jo muistoissa ja ainakin yhdellä tytöllä on mukavaa muisteltavaa. Pyysin elokuussa teitä kertomaan, minkälaisia mukavia kesäjuttuja olette mahdollistaneet vähävaraisten perheiden lapsille. Sain viestin pariskunnalta, joka kertoi jo useamman vuoden auttaneen yhtä äitiä ja hänen 12-vuotiasta tytärtään. Tyttö on innostunut hevosista ja tänä kesänä pariskunta vei tytön ratsastamaan kaksi kertaa. Lisäksi tyttö yhdessä ystävänsä kanssa pääsi viettämään aikaa pariskunnan mökillä. Mökkeily on tytölle tärkeää ja vielä merkityksellisemmäksi sen tekee se, kun on saanut ottaa ystävän mukaan. Tämä on yksi kaunis esimerkki siitä, miten voimme pienillä teoilla muuttaa toisten maailmaa paremmaksi.

Viimeinen Iloinen mieli -kiertue

Kaikella on aikansa. Niin myös ADRAn perinteikkäisillä pohjoisen Iloinen mieli -jakelumatkoilla. Hieman haikein mielin kahdeksan hengen tiimi matkasi 6.-16.9. Iisalmeen, Sallaan, Taivalkoskelle, Posiolle, Kuusamoon ja Kajaaniin viemään iloista mieltä ilmaisten vaatteiden, kodintarvikkeiden, kirjojen ja keittolounaan muodossa. Vaikka joka paikkakunnalla kohdattiin useita avun tarpeessa olevia ihmisiä, oli selvästi nähtävissä, että Iloinen mieli -kiertueiden tarve on vähentynyt vuosi vuodelta. Hävikkiruokajakeluita, ilmaisruokailuja ja vaatteita edullisesti myyviä kirpputoreja on joka puolella, joten avun vieminen etelästä kauas pohjoiseen ei ole enää perusteltua.

Kuukauden teemana varainhankinta

Syyskuun aikana ADRA Eurooppa järjesti varainhankinta- ja viestintäkoulutuksen Puolan Wroclawissa ja kansainvälinen ADRA Together Talking Change (TTC24) -seminaarin Thaimaan Chiang Maissa. Toiminnanjohtaja osallistui molempiin tapahtumiin. Jälkimmäisessä työstettiin 160 hengen voimin neljässä eri työpajassa kansainvälisen ADRAn uutta strategiaa, joka perustuu neljään peruspilariin: Program, people, faith ja funds eli ohjelmatoimintaan, hyvinvoivaan henkilöstöön, seurakuntien tekemään avustustyöhön ja rahoitukseen.

TTC24 -tapahtuman osallistujat 55 eri maasta.

TTC24:n rahoitus -työpajassa keskityttiin miettimään, miten ADRAsta voisi tulla varteenotettava yhteistyökumppani yksityiselle sektorille. Järjestöjen rahoitushaasteet tunnistetaan joka puolella maailmaa. Siksi ADRAn strateginen valinta on tehostaa yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa ja pyrkiä löytämään sopivia yrityksiä tukemaan ADRAn työtä. Näitä mahdollisuuksia myös Suomessa lähdetään kartoittamaan. Yksityiseltä sektorilta tuleva rahoitus mahdollistaisi ADRAn työn laajentamisen ja voisi tuoda enemmän vapautta toteuttaa erilaisia hankkeita niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Kuukausilahjoittaja -kampanja

Viimeksi haastoin kaikkia mukaan kuukausilahjoittaja -kampanjaan. Kampanja jatkuu ja uudet lahjoittajat ovat enemmän kuin tervetulleita. Olen ilolla huomannut uusien lahjoittajien määrän lisääntyneen syyskuussa. Yhden kuukauden perusteella ei tietenkään voi vetää johtopäätöstä, että uudet lahjoittajat olisivat juuri kuukausilahjoittajia, mutta näin haluan uskoa. Lämmin kiitos jokaiselle, joka on kampanjaan lähtenyt mukaan – joko kuukausilahjoittajia värväämällä tai itse lahjoittajaksi alkamalla. Jokaisella eurolla on merkitystä, kun autamme yhdessä heikommassa asemassa olevia!

Kun olet päättänyt summan, toimi näin:

  1. Kirjaudu nettipankkiisi ja tee uusi maksu Sympatia-keräyksen tilille FI89 8000 1500 5542 42. Jos olet kerääjä, voit käyttää viitenumerona omaa kerääjäviitettäsi, jolloin lahjoituksesi kasvattaa omaa keräystulostasi. Muussa tapauksessa käytä yleisviitettä 41111. Klikkaa maksun lisätiedoissa maksu toistuvaksi kuukausittain ja valitse haluamasi päivä, jolloin lahjoitus aina tililtäsi lähtee.

TAI

  1. Mene osoitteeseen https://www.sympatia.fi/#lahjoita. Valitse haluamasi summa ja paina ”Lahjoita”. Laita rasti ruutuun ”Kuukausilahjoitus” ja täytä tietosi sekä valitse maksutapa. Tämän jälkeen tunnistaudu verkkopankissasi ja lahjoituksesi veloitetaan jatkossa kortiltasi joka kuukauden 6. päivä.

Ensisijaisesti suosittelen käyttämään omaa nettipankkiasi. Tämä sen vuoksi, että silloin raha tulee kokonaisuudessaan Sympatia-tilille. Kun lahjoituksen tekee Sympatia-nettisivun kautta, ottaa palveluntarjoaja jokaisesta lahjoituksesta pienen osan välityspalkkiona.

Kauniita syksyn värejä toivottaen,
Merja Heikkilä
Toiminnanjohtaja

Auta vähävaraista Suomessa.
Lahjoita Sympatia-keräykseen.

Sympatia verkkosivuilla

FI89 8000 1500 5542 42 viitteellä 41111

MobilePay numerolla 88244

ADRA Finland säätiön rahankeräyslupa RA/2022/38. Poliisihallitus 14.1.2022.

Jaa artikkelin

2024-10-04T16:19:00+03:00
Go to Top