Helpotusta ruokahuoliin
Olet kenties nähnyt sanomalehdissä ja uutisissa kuvia pitkistä hitaasti matelevista jonoista – niin täällä Suomessa siis. Ne ovat hävikki-/ylijäämäruokajonoja. Mitä on hävikki-/ylijäämäruoka? Hävikkiruuaksi sanotaan sitä ruokaa, jonka parasta ennen tai viimeinen käyttöpäivämäärä lähestyy. Ylijäämäruoka on taas sitä ruokaa, joka jää ruokailuista käyttämättä. Hävikkiruokaa syntyy useimmiten kauppiailta ja ylijäämäruokaa laitoskeittiöiltä. Viime vuosina on opittu ymmärtämään, että nämä ruuat ovat vielä oikein säilytettyinä käyttökelpoista syötävää ja on sääli heittää ne roskiin.
Tämän hävikin hyödyntämisessä ADRAn yhteistyökumppaneina toimii adventtikirkon paikallisseurakuntia Helsingissä, Joensuussa, Kauhajoella, Kuusamossa Lahdessa, Leppävirralla, Lievestuoreella, Liperissä, Mikkelissä, Oulussa, Piikkiössä, Salossa ja Varkaudessa. Tiedot jakeluiden ajankohdista löytyy ADRAn nettisivuilta sekä Ruoka-apu.fi sivustolta.
Kotitalouksissa, joissa toimeentulo on niukkaa, joudutaan hyvin usein tinkimään ensimmäisenä ruuasta, etenkin ruuan laadusta ja monipuolisuudesta. Piikkiön ruokajakelussa toimiva Riitta-Liisa Peltonen kertoo: ”Monelle lapsiperheelle ruoka-apu on ollut elintärkeä. Kiittelevät toistuvasti ja sanovat jakelun takaavan heille leivän pöytään.”
Liperin ruokajakelusta vastaava Sinikka Keronen kertoo, että avunhakijoille ruoka-avun merkitys on todella suuri ja useimmiten avunhakija joutuu toistuvasti hakemaan ruokaa selvitäkseen arjesta. Viime vuodesta avunhakijoiden määrä on selvästi kasvanut.
Itsekin ruokaa jakaneena tiedän, että jakelun järjestäminen toistuvasti vaatii voimia, mutta taakka on keveämpi kantaa, kun tietää, kuinka tärkeä apu se on niille perheille, jotka apua saavat näiden jakeluiden kautta.
Lämmin kiitoksemme kaikille niille sadoille vapaaehtoisille uurastajille, jotka uhraatte aikaanne ja voimianne vähävaraisten auttamiseksi. Ilman teidän arvokasta työtänne tuhannet perheet jäisivät kovin vähälle ruualle. Kiitos!
Leena Sund,
Kotimaan avustustyön koordinaattori
Lahja ADRAn kokonaisvaltaisen työn tukemiseen
Sympatia verkkosivuilla
FI89 8000 1500 5542 42 viitteellä 41111
MobilePay numerolla 88244
ADRA Finland säätiön rahankeräyslupa RA/2022/38. Poliisihallitus 14.1.2022.
Sympatia 2024
Sympatia-keräyksen tulos vuodelle 2024 on nyt selvillä ja se on 229 325,71 euroa! Valtavan suuret kiitokset ihan jokaiselle kerääjälle, lahjoittajalle, tapahtumien järjestäjälle ja muuten keräyksen hyväksi toimineelle! Teidän ansiostanne saavutimme näin hienon tuloksen ylittäen edellisen vuoden tuloksen noin 7 000 eurolla. Kerätyt rahat mahdollistavat tänäkin vuonna tuhansien heikommassa asemassa olevien ihmisten auttamisen. Jatketaan yhdessä hyvän tekemistä lähimmäisillemme!
Kiitollisin mielin,
Merja Heikkilä
Toiminnanjohtaja