Loading...

Vuosi 2025 lähestyy loppuaan. Tämän vuoden uutiskirjeiden teemat ovat seuranneet Sympatia-kalenterin teemoja. Joka kuukausi olemme kertoneet jostakin työmuodostamme joko kotimaassa tai ulkomailla. Viimeisenä teemanamme on yleinen avustustyö Suomessa. Siitä kertoo kotimaan avustustyön koordinaattorimme Leena Sund näin:

Apua arkeen ja ahdistukseen

”Köyhät teillä on aina keskuudessanne”, sanotaan Raamatussa. Totisesti tämä pitää paikkansa! Ahdistus ja epävarmuus toimeentulosta ovat useille henkilöille Suomessa todellisuutta tänä päivänä.

ADRA Finland säätiön kotimaan työn yksi tärkeimmistä tavoitteista on auttaa akuutissa taloudellisessa hädässä olevia henkilöitä. Tähän toimintaan varattu budjetti täyttyy kuukausittain lähes poikkeuksetta jo alkukuukaudesta, mikä kertoo avun tarvitsijoiden kasvaneesta määrästä.

Epävarmuus ja huoli toimeentulosta vaikuttaa myös näiden ihmisten terveyteen ja mielenterveyteen. Tarve kuuleville korville ja empatialle kasvaa koko ajan.

Haluamme tukea ihmisiä taloudellisen tuen lisäksi myös tänä vuonna aloitetun Ystävätoiminnan kautta. Arjessa jaksaminen ja mielen hyvinvointi ovat hyvä lääke niin yksinäisille kuin taloudellisessa tilanteessa painiville henkilöille.

Nyt on aika avata silmät, katsella ympärilleen ja huomata, missä ajassa elämme. Ihminen tarvitsee ihmistä: tukemaan, kannustamaan ja kulkemaan vierellä. Jonakin päivänä tarvitsija voit olla sinä itse.

Lähde mukaan tukemaan ADRAssa tehtävää työtä lähimmäisten hyväksi, joko osallistumalla Sympatia-keräykseen tai lähtemällä vapaaehtoiseksi yhteisölliseen toimintaan.          

Lisätietoja saat adra.fi sivustolta.

Yhdessä olemme enemmän!

Lahja ADRAn kokonaisvaltaisen työn tukemiseen
Sympatia verkkosivuilla
tai
FI89 8000 1500 5542 42 viitteellä 41111
tai
MobilePay numerolla 88244

Saajan nimi: ADRA Finland säätiö sr

ADRA Finland säätiön rahankeräyslupa RA/2022/38. Poliisihallitus 14.1.2022.

Uudenvuodenlupaus – ala kuukausilahjoittajaksi

Sympatia-keräyksen tuotto on oleellinen osa ADRAn rahoitusta. Sen avulla pystymme toteuttamaan monipuolista ja laajaa työtämme sekä kotimaassa että kehitysyhteistyökohteissamme ja katastrofialueilla. Tämän vuoden tulos on tätä kirjoittaessani noin 40 000 euroa jäljessä viime vuoden tuloksesta. Tämä on valtavan iso vaje ADRAn budjettiin!

Haluankin nyt vedota sinuun. Tee hyvä uudenvuodenlupaus ja ala kuukausilahjoittajaksi ADRAlle. Mahdollista omalta osaltasi se tärkeä työ, mitä me teemme vähäosaisten hyväksi. Tule konkreettiseksi osaksi työtämme auttamaan kanssamme. Helpoin tapa kuukausilahjoittaa on luoda omassa nettipankissa kuukausittain toistuva maksu tilille FI89 8000 1500 5542 42. Saaja: ADRA Finland säätiö sr. Viite 41111. Tällä viitenumerolla tulleet lahjoitukset käytetään tukemaan kaikkia ADRAn käynnissä olevia hankkeita tarpeen mukaan. Jos olet kerääjä, käytä omaa kerääjäviitettäsi. Halutessasi voit kohdistaa lahjoituksesi johonkin tiettyyn hankkeeseen. Hankekohtaiset viitenumerot löytyvät https://adra.fi/lahjoita/.

Sympatia-kalenteri 2026

Sympatia-kalenteri on kiitoslahja jokaiselle kerääjälle, joka kerää tai lahjoittaa omalla kerääjäviitteellään vähintään 200 euroa kalenterivuoden aikana. Kalenterin voi myös ostaa itselleen 20 euron hintaan. Tilaukset Pekka Kärkkäiseltä puh. 050-3422 342 tai .

Sydämellinen kiitos tuestasi ADRAlle ja heikommassa asemassa oleville lähimmäisillemme vuonna 2025! Jatketaan yhdessä uuteen vuoteen.

Jakaa artikkelin

2025-12-22T16:08:43+02:00
Go to Top