Kädet, jotka parantavat. Sydän, joka välittää.

Marraskuun puolenvälin aikaan, kun kaamosajan pimeys alkoi vallata pohjoisen maat, kiipesi 12 innokasta ihmistä lentokoneeseen Helsinki-Vantaan lentokentällä, ja yksi innokas samaan aikaan Arlandan kentällä Tukholmassa, matkalla ensin kohti Istanbulia ja sieltä yhteisellä koneella yön yli kohti Nairobia Keniassa. Lentokoneen ruumaan oli tungettu kymmenittäin suuria sairaalatarvikkeita täynnä olevien kasseja, ja niiden tullimaksuista riitti keskustelua tullimiesten kanssa Nairobissa. Porukan hännillä myöhäisemmässä koneessa lentäneet kaksi kaverusta selvisivät kolmen tunnin odotuksesta tullissa aamuyöstä, kun suurempi porukka oli sen ajan jo seissyt ”tien aukaisijoina” ja järjestänyt vapaan pääsyn maahan tälle kaksikolle. Vielä päivän bussimatka halki aurinkoisen kumpuilevan maaston ja vihreiden teeviljelysten ja sitten vihdoin, 36 tunnin matkustamisen jälkeen, olimme perillä Kendu Bayn sairaala-alueella, minne leikkaussafarimme oli suunniteltu. Tämä leikkaussafari oli järjestyksessä numero 19 ja suurin tähän asti järjestetyistä.

Seuraavana päivänä, hyvin makuuasennossa nukutun yön jälkeen, aloitti porukkamme poliklinikan pidon. Se oli järjestetty Kendu Bayn sairaala-alueen kirkon takaosaan, missä vastaanottopöydät kirkkosalin takaosan molemmilla seinustoilla palvelivat potilaiden kanssa keskustelua varten, ja pienten siirrettävien seinämien takana tutkimuspöydillä voitiin tehdä myös haavojen ja muiden kehon osien lähempiä tarkastuksia. Miespuoliset ortopedit ja käsikirurgi saivat työskennellä kirkkosalin vasemmalla puolella ja naispuoliset plastiikkakirurgit oikealla. Alttarin lähellä istuivat koordinaattorit järjestelemässä potilaita leikkausjonoihin. Ensimmäisen päivän aikana tarkistettiin lähes 80 potilasta.

Seuraavien kolmen viikon aikana vastaanottotoiminta jatkui leikkaussalitoiminnan ohella. Leikkaussaleja oli ensi alkuun käytössä kaksi ja myöhemmässä vaiheessa jopa kolme. Paikalliset hoitajat avustivat ansiokkaasti leikkauksissa päiväsaikaan, vaikka heillä joskus oli yö mennyt päivystysleikkauksissa. Omasta tiimistämme oli lasten ortopedeillä ehkä kaikkein suurin työtaakka kampurajalkojen ja muiden synnynnäisten vammojen hoitamisessa. Myös käsikirurgille riitti työtä lasten synnynnäisten epämuodostumien ja vammojen hoidossa. Plastiikkakirurgien pitkät leikkaukset vanhojen palovammojen arpikorjauksissa ja muissa toimenpiteissä toi hien pintaan monta kertaa. Onneksi leikkaussaleissa oli usein miten toimiva ilmastointi. Toistuvat sähkökatkokset eivät onneksi haitanneet leikkaustoimintaa.