Kaikkien Aikojen Iloinen Mieli Tapahtuma

Kaikkien aikojen Iloinen mieli-juhla Aitolahdessa 6.12.2024

Kiitollisena Jumalalle kaikista kokemuksista, johdatuksista ja varjeluksista halusimme juhlistaa 55 -vuotiasta Iloinen mieli -avustustapahtumaa kertomalla niistä ihmeistä, joita olemme yhdessä saaneet näiden vuosien aikana kokea.

Juhlassa oli mukana paikan päällä noin 60 kuulijaa, 6 ADA /ADRAn toiminnanjohtajaa, yhden edesmenneen toiminnanjohtajan puoliso, ADRAn hallituksen puheenjohtaja sekä ADRAn nykyiset työntekijät.

Juhlassa saimme kuulla kauniita ja siunaavia musiikkiesityksiä Kaisu Helmisen laulamana ja Päivi Vartijan säestämänä sekä Martynas ja Anja Baltiejuksen esittämänä. Yhteislauluissa säesti Minna Heikkilä.

Juhlassa tuotiin esille avustustapahtumien historia entisten toiminnanjohtajien muisteloina. Voi, miten paljon enemmän olisi tarvittu aikaa kaikkien niiden ihmeellisten kokemusten kertomiselle, joita olimme matkojen valmisteluiden ja tapahtumien aikana saaneet kokea. Kuin punaisena lankana saimme kuulla toiminnanjohtajien kertovan Jumalan ihmeellisestä johdatuksesta ja varjeluksesta kaikissa tilanteissa. Tämä työmuoto on Jumalan alulle panema ja se on näkynyt kaikessa.

Iloinen mieli historiikki juhlassa esitettynä:

Niin moni avustusmatka on lähtenyt liikkeelle psalmin 91 turvin, joten juhla aloitettiin sen lukemisella. Ja totisesti Hän on meitä varjellut ja suojellut. Kiitos Herralle, hän on uskollinen ja luotettava. Aina.

Miten kaikki alkoikaan?

Avustuspalvelutyö on ollut kirkkomme toimintaa jo alusta alkaen.

Ensimmäinen maininta adventtikirkossa tehtävästä avustustyöstä on vuodelta 1940 helmikuulta, jolloin sodan riehuessa kansanhuoltoministeriön väestönsiirto-osaston päälliköltä pyydettiin 5 pastorille valtuudet toimia avustus- ja sielunhoitotyössä yhdyskunnan evakuoitujen jäsenten keskuudessa.

Vuosi 1968 oli merkkivuosi ADAn historiassa, idea oli ollut kytemässä jo pitkään. Jo niin varhain kuin 1959 Pekka P. Peltonen oli tehnyt aloitteen ”adventtikirkon pika-avun” perustamisesta.

Virallisen ADAn toiminta sai alkusysäyksensä, kun Itäisen piirikunnan johtokunta syyskuussa 1968 pyysi Elsa Luukkasta hoitamaan varojen keräämistä Kajaaniin perustettavaa työkeskusta varten. Työkeskukseen tulisi sekä seurakuntasali että muita tiloja, ennen kaikkea avustuspalvelun suurvarasto Kainuun työtä varten.

Otteita Elsa Luukkasen kirjasta Laulu Armosta

”Toiminnan alkuvaiheessa huokailin usein öiseen aikaan, miten voisimme saada tämän avustuspalvelutyön organisoiduksi siten, että pystyisimme jakamaan tehokkaammin apua juuri niillä alueilla, joissa sitä kipeimmin tarvittiin. Kun näissä mietteissä eräänä yönä nukahdin, kuulin aamulla varhain herätessäni korvissani selvästi äänen:” Lapseni, suurjakelut, lapseni, suurjakelut.” Kysyin heti:” Mitä sinä taivaan Isä tällä tarkoitat? Mistä me pienet pitäisimme suurjakeluja?”

Silloin kuulin selvästi äänen, joka sanoi:” Kuule, lapseni, maailmassa on tavaraa; on otettava vastaan toisilta ja annettava niille, joilla ei ole.” Samassa yhteydessä sain neuvon, että meidän oli otettava yhteys niiden kuntien sosiaaliviranomaisiin, joissa tiesimme puutetta olevan ja sovittava heidän kanssaan jakelusta.”

Ensimmäisen suurjakelun järjestimme Kajaanin toimintakeskuksessamme keskiviikkoaamuna, 12. Maaliskuuta 1969.

Ihmeitten aika ei ole ohi. Puhelinsoitto, joka sai polveni vapisemaan keskiviikkona toukok 5. 1969. Iltapäivällä soi puhelimeni. Varmaankin 15 kerran ja menin hiukan väsyneenä vastaamaan. Tuntematon naisääni mainitsi kaupungin ja suuren tekstiililiikkeen nimen ja sanoi: ”Täällä on eräs herra, joka on ostanut teidän työhönne 1000 mk:lla poikien housuja ja toisella täkkejä. Miten toivotte, että toimitamme ne Hämeenlinnaan?” Se oli niitä minun elämäni suuria hetkiä. Olisinhan ehtinyt kuvitella, kun Kajaanin talo olisi joskus maksettu, niin saisin mennä tehtaisiin ja ostaa jollakin tonneilla juuri uusia artikkeleita jakeluumme. Sinä siunattu veli, joka et välitä julkisuudesta, ole tuhannesti kiitetty näiden Herran pienempien puolesta. Näitä sinun ihania tavaroitasi on jaettu pieniä eriä, säästeliäästi jokaisessa jakelussa, että niitä riittäisi joka paikkaan. Järkyttävä on se hiljainen anova jono, joka muodostuu aina lopuksi siihen nurkkaukseen, jossa he ovat nähneet olevan vuodevaatteita peitettyinä. Ja vain sosiaalisihteereitten avustamana voimme tietää ne kaikkein suurimmassa puutteessa olevat muutamat perheet, joille voimme antaa tuon toivotun ja odotetun peiton tai lakanan. Voi jospa kerran voisin antaa yhden peiton jokaista jakelussa olevaa perhettä kohti! Eikä tarvitsisi hätistää heitä pois niin kuin nyt täytyy joskus oikein kovastikin. Niitä uusia poikien housuja minun on pidettävä auton istuimen takaosassa kätkettynä ja sieltä haetaan kipeimpään tarpeeseen, kun joku poloinen äiti kärttää meiltä koko jakelun ajan: ” minulla on 7 poikaa, enkä ole löytänyt tästä pöydältä mitään heille. ” Oi jospa löytyisi vielä muitakin sellaisia ”herroja”, siunattuja veljiä, joille Herra on suonut varoja hyvän tekemiseen ja jotka lähettäisivät varastoomme uusia vaatteita annettavaksi suurimpaan todelliseen hätään. Istuimme autossa Puolangalla kiireisessä poislähdössä, kun kiitolliset äidit ympäröivät meitä. Lähinnä oleva hyvästelijä sanoi :”Olen hirveän kiitollinen 15 lapsen äiti, vaikka en saanutkaan housuja yhdelle pojalleni, jolla ei ole mitään.” Nopeasti nousin istuimelta ja pyysin myös vieressäni istuvaa sosiaalisihteeriä nousemaan, ja sieltä kätköistä löytyi uudet housut tuolle pojalle ja onnellinen äiti jäi mykistyneenä auton viereen. Tällaista palvelua suorittaa adventtikirkon ihana uusi auto kiitäessään pohjolan korpiteitä. Voiko ihanampaa kerrottavaa enää kellään olla, ja te kaikki olette tähän riemuun ja työhön osallisia. Iloitkaa kanssamme ja tuntekaa joskus aivan riemua siitä, että yhdessä saamme jotain todellista aikaan.

Vuonna 1971 Adventtikirkon valtakunnallinen avustuspalvelutoimikunta piti ensimmäisen neuvottelunsa Hämeenlinnassa 11. Toukokuuta. Eri seurakuntien avustusosastoja edustivat sisaret Lahja Färm, Veera Jeulonen, Anna-Liisa Naukkarinen, Sirkka Nykänen, Hilkka Rouhe, Tellervo Stenroos, Martta Terävä ja Anna Tähti. Avustuspalvelun toiminnanjohtaja Elsa Luukkainen toivotti seurakuntien edustajat tervetulleiksi. Neuvotteluissa johti puhetta Pekka P. Peltonen ja sihteerinä toimi Kalevi Rullo.

Neuvotteluissa pohdittiin, millä tavalla voisimme tehostaa työtämme, niin että siitä olisi hyötyä mahdollisimman monille. Siksi on tarpeellista, että asiat saadaan johdetuiksi oikein.

–”erityisesti kehottaisin kaikkia seurakuntamme sisaria innolla ottamaan osaa järjestettäville Naisten messuille. Voimme kohentaa käsityötaitoamme, kaivaa esiin vanhat ja uudet työtavat, soveltaa ne nykyaikaan ja osallistua tällä tavoin toimintaamme tukemiseen”.

–”saakoon Herra innoittaa lapsiansa tukemaan avustuspalvelutoimintaa, niin että työ voisi olla tehokasta. Tehkäämme tästä iloinen etuoikeus itsellemme ja olkaamme aina innokkaat Herran työssä”.

Tästä sai alkunsa muistorikkaat Sampolan Messut, jotka järjestettiin täällä Tampereella. Niissä on meistä varmastikin moni ollut mukana tekemässä ja kokemassa käsityön ja auttamisen iloa vuosina 1971-2010.

Elsa Luukkanen siirtyi vuoden 1971 alusta lähtien adventtikirkon valtakunnallisen avustuspalvelun johtoon.

Samana vuonna avustustyö laajennettiin koko maata käsitettäväksi toiminnaksi.

Vuodesta 1973 lähtien ADAn työ on ulottunut Suomen lisäksi myös ulkomaille. Silloin lähetettiin Singaporeen vitamiineja ja huopia.

Vuonna 1977 vietiin Puolaan useita avustuslasteja sekä neljään Afrikan maahan, Etiopiaan, Ugandaan, Ghanaan ja Sierra Leoneen.

Elsa Luukkanen toimi ADAn toiminnanjohtajana 8 vuotta (1968-1976). Elsa jatkoi innokkaasti ADAn työtä eläkkeelle jäätyäänkin.

Uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin Pirkko Hellman.

Pirkko Hellman

-Miten suurjakelut toteutettiin sinun aikanasi? Kuinka paljon siellä kävi ihmisiä?

”Elsa Luukkasen toimesta oli hyvä ja toimiva pohjaverkosto, josta oli hyvä työtä jatkaa. Sosiaalitoimen kautta järjestettiin paikka meille, jonne saimme tuoda jaettavat tavarat ja sosiaalitoimi valitsi myös avuntarvitsijat.”

-Miten väkimäärä on muuttunut aikojen myötä?

”Pohjoisessa pienillä paikkakunnilla oli vähemmän väkeä, joillakin paikkakunnilla enemmän. Ennen oli alle 100 henkeä, nykyisin noin 200 avuntarvitsijaa Piikkiössä. Avuntarve on selvästi lisääntynyt.”

-Mieleenpainunein muisto

”En kerro mitään yksittäistä tapahtumaa, vaan siitä mikä vaikutus tällä työllä on ollut minulle. Minulle tämä aika oli yksi parhaimmista kasvuvuosistani. Tapasin äitejä, kun vein heille peittoja ja muuta tavaraa kotiin. Tajusin, kuinka erilaisia me olemme: saattoi olla jopa 16 lasta, pieni koti ja paljon puutteita. Mutta Jumalan omina he kertoivat perheen olevan heille aarre. Opin, että tavarasta ja rahasta ei ole tämän elämän onni kiinni.

Tämä on sitä työtä, mitä Raamatussa Jeesus kehottaa meitä tekemään. Olen onnellinen ja ylpeä omasta kirkostani, joka antaa meille mahdollisuuden tehdä tätä työtä.”

Helena Kallioinen valittiin vuoden 1977 alusta johtamaan ADAn toimintaa Pirkon siirryttyä takaisin seurakuntatyöhön. Helena toimi tässä työssä vuoteen 1991 asti.

Työ jatkui edelleen ulkomaille saakka. Vuonna 1985 lähetettiin ensimmäinen avustuskontti Ghanaan ja vuonna 1988 lähti 2 avustuskonttia Afrikkaan; Ugandaan ja Sierra Leoneen sisältäen jalkapalloja, vaatteita, ompelukoneita, kirjoitus- ja laskukoneita, sairaalatarvikkeita ja huopia.

Vuonna 1991 ADA ryhtyi järjestämään avustusmatkoja Neuvosto-Karjalaan ja Leningradin alueelle sekä Viroon. Ensimmäisessä kuormassa Leningradiin oli 2 kuorma-autollista elintarvikkeita noin 5500 kg ja vaatteita 2000 kg

ADA sai viedä toisenkin kuorman saman vuoden aikana vielä Itä-Karjalaan. Tällä kertaa Petroiskoihin ja sen ympäristöön aina Kostamukseen saakka. Tarve on aivan valtava näillä alueilla. Avustuspalvelutyö on ollut alusta asti niin konkreettista avustamista kuin hengellisen ravinnon julistamista. Ensimmäisillä matkoilla olikin mukana myös pastoreita, jotka pitivät hengellisiä tilaisuuksia täysille saleille. Mukana olivat mm. Pekka P. Peltonen, Sulo Halminen, Pekka Tähti ja Onni Rytkönen.

Helena Kallioisen haastattelusta: Mikä on ollut parhainta?

”Parhainta on ollut, kun viime vuonna rajojen avauduttua saimme lähettää Iloitsemme, että olemme saaneet lahjoittaa useita tuhansia Raamattuja sanannälkäisille. Raamatun lupaus, ettei sana tyhjänä palaja, saakoon täyttyä myös näiden Raamattujen kohdalla. Raamattujen lähettäminen on ollut helmi muun toiminnan joukossa.”

Vuonna 1991 valittiin avustuspalvelutyön johtajaksi Markku Heinänen.

Markku Heinänen

-Mikä sai sinut jatkamaan jakeluperinnettä?

”Sain puhelinsoiton, jossa minua pyydettiin luotsaamaan avustustoimintaa, Välitön vastaukseni oli ei. Minua pyydettiin kuitenkin miettimään asiaa, johon suostuin.

Kuljin olohuoneessani, ja huomasin, että kirja Elävä usko oli tullut kirjahyllystä esiin. En ollut koskaan lukenut sitä. Otin sen käteeni, avasin sen ja siitä alkoi kappale Kristillinen avustuspalvelu. Kirjan sanoma iski syvälle sydämeen ja ajattelin, että ehkä Herra sinulla on tulevaisuus tätä työtä varten.”

-Sinun aikanasi mukaan tuli soppatykki; mistä moinen idea?

”Epilän varastolla käydessäni huomasin monta soppakattilaa ja mietin kuinka helpottaa tätä työtä. Siitä lähti ajatus soppatykistä. Se on hankittu Sampolan messujen tuotolla ja sillä on ruokittu melkoinen määrä Herran armeijaa.”

-Entä miten suurjakeluista tuli Iloinen mieli-tapahtuma?

”Tuli välähdys taivaasta, että meillä on mahdollisuus kokea nelinkertainen ilo. Se ensimmäinen ilo tulee siitä, kun ihminen saa jotakin sellaista, joka osoittaa, että hän on arvokas. Joku kuuntelee tai joku kohtaa, löytyy housupari tai tms; näkee ilon ihmisen kasvoilla. Toinen ilo tulee, kun saa olla jakamassa sitä mitä toinen tarvitsee. Kolminkertainen ilo tulee siitä, kun saat kertoa niille, jotka eivät päässeet matkalle mukaan, että lajiteltu vaate tai Sympatia -keräykseen annettu raha on tavoittanut avun tarvitsijan. Nelin kertainen ilo tulee, kun joku sitten kääntyy Jumalan puoleen, niin taivaassakin iloitaan. Tästä kehkeytyi nimi Iloinen mieli.”

-Mieleenpainunein muisto jakelumatkoilta

”Posiolla oli 40 asteen pakkanen. Jakeluun tuli rouva musta turkki päällä, ja hän kertoi, että 20 vuotta sitten täällä oli se Elsa. ”Kuinka Elsa voi”, kysyi tuo rouva. Vastasin, että juuri tällä viikolla Elsa oli päässyt lepoon. Tuo rouva halusi siunata Elsan muistoa. Hän sanoi vielä, että oli tullut paikalle katsomaan, jos löytyisi siihen turkkiin sopiva karvahattu. Ja se löytyi.

Taivalkoskella olimme Heimon kanssa. Heimo teki gallupia ovella, että mikä oli ollut parasta tapahtumassa. Eräs rouva oli kokenut, että raskas taakka, jota hän ei ollut pystynyt jakamaan kenenkään kanssa, oli vihdoin pudonnut harteilta, kun hän oli saanut jakaa sen Markulle.

Venäjän Karjalassa tapahtunutta: eräs poliisi kehotti meitä pysäköimään automme poliisilaitoksen pihalle piikkilanka-aidan taakse turvaan. Aamulla huomasin kuitenkin, että automme ovi oli avattu sivuikkunan kautta. Tajusin, että autoomme oli asennettu kuuntelulaitteet. Kaikki puheemme taltioitiin ja kuunneltiin. En saanut paljastaa, että tiedän asiasta. Niinpä otin Raamatun ja kirjoitin Fil. 4:8-9 lapulle ja annoin sen matkatovereilleni. Panimme tekstin käytäntöön. Aloimme puhua kaikesta pelkkää hyvää. Ei mitään kritiikkiä. Eräänä päivänä meidät sitten pysäytettiin ja meiltä kysyttiin, että: ”meidän täytyy tietää, miksi te teette tätä?” Meidät vietiin kommunistipuolueen päämajaan kertomaan asiasta. Sulo Halminen kertoi henkilöstä, joka oli muuttaneet hänen elämänsä ja nuo Karjalassa asuvat ihmiset olivat nyt hänen veljiään ja siskojaan. Ja minäkin sain kertoa kohdanneeni tuon henkilön eikä minullakaan ollut enää vihollisia. Sanoin: ”Tuon henkilön nimeä emme saa täällä mainita, mutta koska sitä kysyitte, niin tuo henkilö on Jeesus Kristus.” Kokous keskeytettiin ja puoluejohto poistui paikalta. Lopulta he saapuivat takaisin ja antoivat päätöksen: saatte mennä minne tahansa Karjalan tasavallassa ja saatte kertoa tuosta nimestä kaikille tapaamillenne ihmisille. 1500 ihmistä kastettiin sen takia, että me puhuimme vain hyvää.”

Markun jälkeen toiminnanjohtajana aloitti Marja Halminen.

Marja Halminen

-Miten Iloinen mieli -tapahtumia toteutettiin sinun aikanasi?

”Kaikki oli valmiina; meillä oli hyvä konsepti, meillä oli autot ja soppatykki. Meillä oli valtavat määrät vaatteita. Siitä oli hyvä jatkaa. Työtä tehtiin paljon, mutta oli kuitenkin helppo mennä kuntiin, kun sosiaalitoimi järjesti asiakkaat meille.”

-Koskettavin muisto jakelumatkoilta

”Soppatykistä kokemus Kopun pihalta. Kokeilin soppatykkiä ensimmäisen kerran ja laitoin sinne kaikki tarvittavat aineet ja tulin sitten tunnin päästä katsomaan sitä. Nostin melalla venttiiliä vähän reippaammin ja siitä reiästä alkoi tulla herneen kuoria. Silloin tajusin, että se oli soppaTykki.

Me teimme paljon matkoja ja mukaan tuli eu-ruoka. Ilman sitä ei olisi ollut riittävästi jaettavaa. Lisäksi oli kaupoista saatuja lahjoituksia. Me toimme paikalle eu-ruuan ja vaatteet. Ja papitkin kulkivat meidän mukana kuuntelemassa ihmisten murheita; se oli tosi tärkeää.

Kuusamossa oli 3 nuorta miestä. Etsimme heille mattoja ja kattiloita. Kysyin, että mihinkäs te näitä tarviitte, niin pojat vastasivat, että äiti pisti heidät pois ja alkakaa tulla toimeen keskenänne. Sosiaalitoimen kautta pojat olivat saaneet asunnon ja me saimme auttaa heitä sen kalustamisessa.

Olin verenpaineen mittaajana toisessa jakelussa. Se oli hyvä paikka kuunnella ihmisiä. Eräs nainen kertoi olevansa hyvin yksinäinen. Oli hänelle kuitenkin eräs mies ystävänä, jolle tämä nainen kävi käärimässä tupakat. Joten ei siitä paljon ystäväksi ollut. Yksinäisyyttä on paljon ja mietin onko meillä mitään työkalua tähän.”

Seuraavana toiminnanjohtajana toimi nyt jo edesmennyt Taimo Laitinen. Taimon vaimo Päivi oli lupautunut muistelemaan Taimon palveluaikaa ADAssa.

Päivi Laitinen: Taimon puolesta

-Kuinka Taimo koki ihmisten auttamisen?

”Taimolla oli auttamisen armolahja: se näkyi kotona ja kodin ulkopuolella.”

-Onko Päivi, sinulle jäänyt jokin muisto, jonka muistat Taimon kertoneen?

”Adan työ on tullut meille jo ympäristötötekijänä, kun äitini toimi Hämeenlinnassa Elsa Luukkasen aikana avustustyössä. Ja huomasin, että tämä ”tauti” on tarttuvaa.

Taimolle auttaminen oli niin sydämen asia, että hän hankki huutokaupasta vihreän linja-auton, jotta hän voisi paremmin kuljettaa ihmisiä näille avustusmatkoille.

Taimo oli vahvasti mukana ulkomaan avustustoiminnassa. Hänen aikanaan projekteja oli kaikkiaan 17 maassa. Osa niistä oli ulkoministeriön rahoittamia. Kohteena olivat koulut, oppilasasuntolat, sairaalat, hammasklinikat, lastenkodit, vesihuolto, terveydenhuolto, syrjäytyneiden auttaminen, luku-ja kirjoitustaidon edistäminen, tupakasta vieroittaminen ja jne. Taimo rakasti tätä toimintaa ja halusi tartuttaa sitä eteenpäin.

Päivi kertoi koskettavan kertomuksen Kotienon kylästä, jossa nuoret ja vanhat naiset kantoivat vettä rakennustyömaalle ämpäreillä. Näky kosketti Taimoa, niin että eräänä päivänä hän kertoi ostavansa tähän työhän avuksi aasin, jonka nimeksi hän antaa Päivi. Ja niin Päivi totesi, että ”hyvä idea. Minäkin hänkin tänne aasin ja sen nimeksi tulee Taimo.” Näin nämä aasit sitten auttoivat koko kylää veden kantamisessa ja myymisessä veden haku matkan varrella oleviin toisiinkin kyliin.”

Avustuspalvelu ADAsta tuli ADRA Finland säätiö vuonna 2010. Säätiön ensimmäisenä toiminnanjohtajana toimi Pirjo Syväoja. Pirjo Syväoja muisti meitä viestillä.

”Iloinen mieli tapahtumista ensimmäisenä mieleeni tulee vuoden 2010 ja tapahtuma Tampere talossa, nimellä SympatiaTori/”vaihtoehtoiset linnan juhlat”. Siinä oli suuren juhlan tuntua ja tapahtumaa suunniteltiinkin ainakin vuoden. Olin samana vuonna ottanut uuden säätiön toiminnanjohtajuuden Markulta ja oli hienoa päästä heti säätiön ja oman ADRA-uran alkutaipaleella järjestämään jotain suurta ja näkyvää.

Palvelimme erityisinä kutsuvieraina n. 300 työtöntä yksinhuoltajaperhettä. He olivat niitä arjen sankareita, jotka eivät olleet saaneet kutsua presidentin järjestämiin linnanjuhliin. He saivat juhla-aterian, hierontaa…ja kotiin viemisinä ison ruokakassin. Halusimme kohdata heidät arjen sankareina ja antaa kokemuksen arvostuksesta. Täältä Mikkelistä tuttu ”Elvis” eli Ismo Hyvönen piti gospel-konsertin, onnellisuusprofessori Markku Ojanen puhui ja myös Takuu-säätiöllä oli oma ohjelmanumero. Saimme juhlaan paljon lahjoituksia (merkittävä alennus tilavuokraan, ruokalahjoituksia, paljon kukkia koristeluun jne.) Muistelen, että rahallinen tulos jäi vähän odotettua ”laihemmaksi” (4-5000€) mutta se ei meitä surettanut, koska ne olivat ikimuistoiset juhlat. Ja seurakunnat osallistuivat niihin hyvin ja koimme hyvää yhteistä henkeä.”

Pirjon jälkeen toiminnanjohtajana aloitti Heimo Lempinen.

Heimo oli ADA/ADRA-toiminnassa kaikkiaan mukana n. 15 vuotta. Oli erilaisia rooleja ja tehtäviä, projektinvetäjästä, kv-asioitten koordinaattoriin ja ohjelmajohtajaan. Toiminnanjohtajana ADRA Finland säätiössä Heimo oli kuusi vuotta. Vuodesta 2016 vuoteen 2021 eläkkeelle siirtymiseen asti. Adventtikirkon palvelukseen Heimo tuli kustannustoiminnan pariin v.1988. Jotain välivuosia/vuorotteluvapaita lukuun ottamatta työvuosia kertyi kirkon eri toiminnoissa reilu 30.

Heimo Lempinen

-Miten Iloinen mieli- tapahtumat toteutettiin sinun aikanasi?

”Sain olla mukana kolmella lapinreissulla, joissa oli mukana seikkailunmakua. Ja nämä matkat jäivät sydämeen kiitollisten ihmisten takia.”

-EU-ruokaa oli jo jaettu vuodesta 1997 alkaen. Miten Eu-ruoka tuli näihin jakeluihin mukaan?

”Ruoka-apu oli tuolloin merkittävä puheenaihe valtakunnallisesti. Ja sitä mietittiin monissa kokouksissa, kuinka se voitaisiin organisoida parhaiten. Niinpä meistä tuli valtakunnallinen eu-ruokaa jakava järjestö 11 muun järjestön rinnalla sekä Kotimaisen avun järjestön jäsen. Mukana vahvasti vaikutti ADRAn hallituksen silloinen puheenjohtaja Kalervo Aromäki.”

-Mitä muistoja sinulla on Iloinen mieli -tapahtumista?

”ADRAn taloudellinen tilanteemme oli hyvin tiukka ja sain hyvin vahvan kannanoton Iloisen mielen -tapahtumien jatkumiseksi.

Sähköposti vuodelta 2011:

”Iloiset mielet ovat jotakin niin ainutlaatuista tässä maassa, että on todella suuri harmi, jos ne loppuvat. Kellään muulla seurakunnalla tai järjestöllä ei ole vastaavanlaatuista kykyä palvella ihmisiä ja kohdata heitä vaikka keskellä Ranuaa tai Itä-keskusta. Olen saanut paljon kehuja keskustellessani muiden kirkkojen edustajien ja sosiaalipolitiikan laitoksen tutkijaltakin. Jos tosiaan on niin, että meillä ei ole mahdollista jatkaa tätä työtä, niin minä ainakin rupean ajamaan että jokin muu kirkko tai järjestö ottaisin ohjelmaansa tai ottaisi kehitettäväkseen kyseisen ohjelman.”

Toimintaa pyrittiin kehittämään ja laajentamaan. Mukaan tuli liitännäistoimia ja Eu -Gourmet-kokin vinkit -vihkonen ilmestyi ja yhteistyötä tehtiin ETRAn kanssa. Mm Ruokataitoa ja Homma pannussa – oppaat ilmestyivät sekä Annankadulla, Helsingissä alkoi Soppakeittiötoiminta.”

Tilastotietoa Eu-ruuasta:

Sitä jaettiin vuodesta 1997 alkaen vuoteen 2022 saakka. Näiden vuosien aikana Eu-ruokaa jaettiin yli 2 miljoonaa kiloa. Se tarkoittaa 226 000 kassillista ruokaa. Kassien arvo keskimääräisen summan avulla laskettuna on yli 6,1 miljoonaa euroa. Avun niiden kautta sai yli 350 000 ihmistä.

Heimon jäätyä eläkkeelle v. 2021 toiminnanjohtajan virkaan valittiin Jani Virolainen. Jani ehti palvella ADRAssa 2 vuotta, kunnes sai kutsun adventtikirkon pääsihteerin virkaan.

Jani Virolainen

– Iloinen mieli -avustustapahtuma; mitä se merkitsi sinulle?

”Muutamalla matkalla ehdin olla mukana. Haastavaa aikaa elimme tuolloin: korona, Ukrainan sota ja eu-ruuan loppuminen vaikutti merkittävästi hintojen nousuun.

Matkoilta yhdessä tekeminen ja ihmisten kohtaaminen nousevat päällimmäiseksi mieleen. Se oli sitä yhdessä tekemisen riemua ja kovaakin työtä.”

-Mieleenpainuvin muisto jakelumatkoilta

”Taivalkoskelta jäi mieleen nuori nainen, joka oli juuri vapautunut vankilasta ja saimme olla auttamassa häntä ihan konkreettisesti sekä rahallisestikin, jotta hän sai ostettua kirpparilta pöydän ja muita huonekaluja uuden elämän alkuun.”

Tällä hetkellä meitä palvelee toiminnanjohtajana reilun vuoden verran toimessa ollut Merja Heikkilä.

Merja Heikkilä

-Päällimmäisin muisto jakelumatkoilta

”Yhdessä tekeminen ja erityisesti vapaaehtoisen sitoutuminen on koskettanut. Ja toisena ihmisten kohtaaminen: kun nämä ihmiset tulevat vuodesta toiseen tapahtumiin, niin he ovat kuin ystäviä teille.

Pidin hartauden Oulussa. Sen jälkeen eräs nuori nainen tuli kertomaan, että juuri tätä ihmiset tarvitset: tiedon, että he ovat jumalan silmissä arvokkaita.”

-Kuinka tästä eteenpäin? Miten nykyajan ihmisiä autetaan?

”2 tärkeää asiaa: meillä on 2 korvaa, joilla pystymme ihmisiä kuuntelemaan ja toinen on, että elämme ajassa, jossa on valtavan paljon yksinäisiä ihmisiä. ADRAssa haluamme lähteä viemään eteenpäin Ystävätoimintaa.

Kun etsimme paikallistoimijoita syksyllä alkaneeseen maksukorttihankkeeseemme, niin kuulin, että ”emme tule mukaan, koska emme uskalla kohdata ihmisiä” ja tämä oli todella surullinen ajatus. Tämän takia meillä on nyt tarkoitus kehittää ihan systemaattinen koulutus ystävätoimintaan niin, ettei keneltäkään puutu osaamista tai uskallusta lähteä kohtaamaan ihmisiä. Se voi olla kuuntelua, pieni kävelylenkki tai kaupassa käyminen muutaman kerran kuukaudessa tai säännöllisesti vaikka yhden tunnin viikossa. Mennään rohkeasti ja ollaan ystäviä ja sitä kautta voi Jumala avata meillä valtavia uusia asioita.”

Merja luki vielä lopuksi Gal 6:9,10.

Kiitos kaikille toiminnanjohtajille; teidän kanssanne on ollut hyvä tehdä tätä taivaan Isän työtä vähempi osaisten auttamiseksi. Marja Halmisen sanoin: on ollut siunattua antaa heille keidashetki puutteen pitkällä taipaleella.

Leenan runo:

Ihania, ainutlaatuisia, koskettavia hetkiä
Jumalan kanssa yhteisiä retkiä
Lämpimin silmin annettu kiitos riittää,
lahjoista kaikista saamme jumalaa kiittää.
Itkut, tuskat, tarpeet monet tuli matkoilla kohdatuiksi
aina Jeesuksen luo johdetuiksi.
Siis sydämellinen kiitos kaikesta matkatoverini rakas
jospa Iloinen mieli tulis joskus vielä takas.

Adventtikirkon johtaja Aimo Helminen on myös ADRAn hallituksen puheenjohtaja. Hän piti meille juhlapuheen.

Aimon puheen tärkein sanoma oli, ettei veljeä jätetä. Se on aina ollut iso osa suomalaisuutta ja jos Jumala on antanut meille rakkautta sydämeen, niin meitä ei tarvitse käskeä lähteä auttamaan tarpeessa olevia, vaan lähdemme omasta halustamme auttaa. Se on sisäsyntyinen tarve toimia lähimmäisen parhaaksi, ei oman kunnian hakemista. Tämä on ollut ajatuksena myös ADAn ja Iloinen mieli -tapahtumien vaikuttavana voimana kautta aikojen. Palvelutyön työn kautta saatu ilo on kestävää iloa Jeesuksen antaman esimerkin tavoin.

Aimon puheen jälkeen saimme kuulla Kaisu Helmisen lauluesityksen Päivi Vartijan säestämänä.

Lämmin Kiitos teille jokaiselle, jotka olitte paikan päälle ja teitte tästä juhlasta juhlan. Erityinen kiitos kaikille toiminnanjohtajille, jotka olette meitä ja vähempi osaisia palvelleet. Ja erityinen kiitos tekniikan hoitamisesta Orvo Kimmeljärvelle ja Lasse Hämäläiselle. Saakoon Taivaan Isä aikanaan palkita teidät ja teidän hyvät työnne.

Haastatteluista koostanut Leena Sund