Auttajan mietteitä

Soittoja ja viestejä puhelimen, somen ja sähköpostien välityksellä. Päivällä, aamulla varhain, illalla myöhään, joskus yölläkin ja viikonloppuna. Kaikissa sama yhteinen viesti: On hätä. Ihmisillä on hätä toimeentulosta, rahat eivät riitä, ruoka on loppunut, laskut ovat maksamatta, on tapahtunut jotain odottamatonta, tarvitaan lääkkeitä. On pelkoa, epävarmuutta ja tuskaa ja se ilmenee itkuna, aneluna, raivona, kiristyksenä.

Mitä yksi ihminen voi tehdä? Mitä minä voin tehdä? Tänä syksynä tulee täyteen 30 vuotta avustustyötä täällä Kopussa, Nummelassa. Tänä aikana olen oppinut jotakin – on rauhoitettava mielensä ja kuunneltava avun pyytäjää. Usein pahin tuska hellittää, kun hän saa kertoa asiansa jollekin, joka kuuntelee. On käynyt jopa niin, että avun saaja itse on keksinyt puhuessaan vastauksen oman tilanteensa helpottamiseksi. Minun on tarvinnut vain kuunnella ja kysyä tai kommentoida jotenkin.

Näin helposti eivät asiat järjesty jokaisen avun pyytäjän kohdalla. Ensisijaisen tärkeää on kuitenkin kohdata ihminen ihmisenä, antaa hänen purkaa paha olonsa puhumalla. Kun avun pyytäjä on rauhoittunut, on paljon helpompaa saada selville todellinen avun tarve.

Useinkaan minulla ei ole mahdollisuutta avustaa avun pyytäjää kuin pienellä osuudella laskusta, mutta monelle sekin tuntuu olevan kovin tärkeää. Suurin apu avun pyytäjille lienee se, että olen ollut valmis auttamaan heitä selvittämään, mistä voi saada lisäapua ja kuinka hoitaa sen hetkinen kriisi.

On kuitenkin niitäkin, joille mikään ei riitä. Ja on niitäkin, jotka yrittävät käyttää minua hyväkseen. Miten voin erottaa kuka on oikeasti avun tarpeessa ja kuka ei? Olen löytänyt Raamatusta kohdan, jossa sanotaan, että jos joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Näin olen opetellut joka aamu tekemään. Tämän viisauden avulla pyrin erottamaan oikean väärästä. Ja olen huomannut, että se toimii.

Paras tapa on ensin rauhassa kuunnella ja kysellä. Olen huomannut, että jos avun pyytäjä hermostuu kysymyksistä, jotka liittyvät avun saamiseen, niin silloin pitäisi alkaa hälytyskellojen soida. En ole vielä kohdannut ihmistä, joka ei olisi valmis antamaan kaikkea tarvittavaa tietoa apua saadakseen. Ja valitettavasti kaikkea ja kaikkia ei kannata uskoa.

Useimmista puheluista ja viesteistä jää hyvä mieli, kun on saanut ja voinut olla avuksi. Nyt vain on niin, että avun tarvitsijoita on koko ajan enemmän. On todella vaikeaa kertoa yksinhuoltajalle, että meillä ei ole mahdollisuutta auttaa siinä sähkölaskussa, joka on ulosotossa ja seuraavaksi uhkaa katketa sähköt, kun ei ole rahaa. On vaikeaa kertoa vanhukselle, että meillä ei ole mahdollisuutta osallistua lääkekuluihin, koska meillä ei ole rahaa. On vaikeaa sanoa kenelle tahansa nälkäiselle, että meillä ei ole mahdollisuutta auttaa, koska meillä ei ole rahaa.

Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen jokaiselle, joka lahjoittaa omastaan niin aikaansa kuin varallisuuttaan. Olen joskus itse kokenut taloudellista puutetta ja joutunut elämään pienellä, joten tiedän, kuinka suuri merkitys voi olla pienelläkin avulla, jonka saa joltain ystävälliseltä ihmiseltä. Ja uskon, ettei tuo kiitollisuus ole mihinkään hävinnyt. Sitä ei vaan usein muisteta sanoa tai osoittaa. Jos mietit, mitä sinä voisit tehdä, niin ensiksi kannattaa pysähtyä ja katsoa ympärilleen. Harva voi tehdä suuria, mutta jokainen voi tehdä jotain. Oven avaaminen, kantoapu tai hymy voi olla jollekin päivän piristys. Kohtaaminen alkaa katseesta – minä välitän. Toiselle auttaminen on konkreettista: sukkien kutominen, leipominen, ruuan valmistus, siivousapu, jne. Kaikenlaiselle avulle on tarvetta.

Jos et kuitenkaan löydä ketään, jota voisit auttaa, niin netistä löytyy sovellus nimeltään Commu, josta löytää avun pyytäjiä ja tarvittaessa apua tarjoajia.

Olen joutunut itse opettelemaan rajoja auttamiselle. Yllättävän nopeasti omat voimat ja keinot loppuivat avustamisen pitkällä polulla. Huomasin, ettei minusta ollut enää hyötyä kenellekään väsyneenä ja uupuneena. Tajusin lopulta, että en voi auttaa kaikkia, mutta jos voisin yhdellekin ahdingossa olevalle antaa pienen tuen ja myötätunnon osoituksen ja kulkea hetken rinnalla, niin olisin onnistunut jossakin.

Nyt minun täytyy välillä laittaa tietokone ja puhelin kiinni ja ottaa aikaa itselle. Lähteä luontoon, kutoa tai lukea. Jotakin ihan omaa mukavaa tekemistä. Ja sitten taas jaksaa kohdata uusia ja taas uusia avun pyytäjiä ja tarvitsijoita.

Myötätunto ja sympatia ovat tässä maailman ajassa kiven alla, mutta ollaan me yhdessä niitä kiven kääntäjiä, jotka omalta osaltaan voivat siloittaa kivikkoista elämänpolkua niille, joille se on käynyt kovin raskaaksi.

Lämpimin terveisin,
Leena Sund